Helsingin Tiivistämössä tunnelma on katossa. Lavalle nousee toinen toistaan värikkäämpiä ja vauhdikkaampia esiintyjiä. Yleisö hurraa, taputtaa, laulaa mukana ja yltyy välillä korviahuumaavaan kirkunaan, jollaista voisi kokea vaikkapa jonkun Justin Bieberin konsertissa.
Nyt tosin ollaan EastBOP-tapahtumassa, jossa on tarjolla itäaasialaista popkulttuuria korealaiseen popmusiikkiin eli K-poppiin pohjautuvien tanssiesitysten ja japanilaisen klubimusiikin muodossa.
– K-popin harrastajia on Suomessa useita tuhansia. Suurimmissa kaupungeissa K-poppia voi jo treenata tanssikouluissa, uusia ryhmiä syntyy jatkuvasti lisää ja tapahtumat kasvavat kasvamistaan. Esimerkiksi EastBOPin kohdalla paikat täyttyivät kuudessa minuutissa, K-pop-tapahtumia järjestävän XpressEvents ry:n puheenjohtaja Jaana Valjakka listaa.
Valjakka ryhtyi itse harrastamaan K-poppia vuonna 2009, XpressEvents taas on järjestänyt K-pop-tapahtumia jo vuosikymmenen ajan omalla konseptillaan, joka kantaa nimeä K-pop Dance Cover Competition. Ideaan kuuluu, että esiintyjät opettelevat K-pop-biiseihin vastaavan tanssikoreografian kuin idolinsakin ja astuvat sitten lavalle.
– K-popissa on hienoa se, että musiikkiharrastusta voi viedä askelen pidemmälle nimenomaan tanssin kautta. Kyse on kokonaisuudesta, ei pelkästä musiikista, Jaana Valjakka toteaa.
K-pop on kokonaisvaltainen konsepti
EastBOP-tapahtumassa esiintyy tällä kerralla parisenkymmentä ryhmää, ja nyt liikutaan hieman väljemmillä vesillä. Kyse ei ole kilpailusta, vaan koreografian tai esityksen voi toteuttaa ilman sen kummempia sääntöjä. Lava on avoinna kaikille.
Kuopiolaisen Nameless Dance Crewn kaksikko Johanna Nissinen ja Vilma Pentikäinen ovat jo pitkään halunneet esittää koreografian kahdelle tanssijalle, mutta tällaisia tärppejä ei K-popista juuri ole löytynyt. Sitten kävikin niin, että Astro-poikabändin vokalistit Moonbin ja Sanha irrottautuivat hetkeksi pääbändistään ja tekivät yhteisen Who-biisin.
– Tuntui siltä, että biisin koregrafia sopii meille, joten tartuimme heti tilaisuuteen, Nissinen kertoo.
Sekä Nissinen että Pentikäinen löysivät K-popin samankaltaisen kaavan kautta.
– Harrastin aluksi luistelua ja sen jälkeen siirryin hip hopin pariin. Sieltä löytyi porukkaa, joka soitti minulle K-poppia. Innostuin kyseisestä musiikkityylistä ja ryhdyin myös tanssimaan sitä. Kyse on siis ollut jonkinlaisesta perhosefektistä, Vilma Pentikäinen muistelee.
Sekä Nissinen että Pentikäinen pitävät K-popin kokonaisvaltaisesta konseptista.
– Visuaalisuus ja muoti ovat jatkuvasti esillä, musiikkivideot ja koreografiat on suunniteltu tarkkaan ja kokonaisuus on taidetta. Yksi tärkeä teema K-popissa on myös se, kuinka omasta itsestä halutaan pitää hyvää huolta, Vilma Pentikäinen toteaa.
Nissinen ja Pentikäinen liputtavat myös K-popin visuaalisten innovaatioiden puolesta.
– K-pop yhdistelee toisiinsa todella paljon erilaisia visuaalisia tyylejä, vaatteita ja meikkejä, mutta saa ne kuitenkin toimimaan kokonaisuutena. Uusia trendejä kokeillaan jatkuvasti ja rohkeasti, toisin kuin meillä länsimaissa, Johanna Nissinen toteaa.
Viime vuonna K-pop-rintamaa kuohutti ainakin jossain määrin Minja Mäkelän K-pop – Unelma huomisesta -kirja, jossa käytiin perusteellisesti läpi K-pop-tehtaan mekanismeja ja hurjiakin vaatimuksia, joita genre artisteilleen asettaa.
– Kyse on työstä ja artistit ovat itse tienneet, mihin ovat ryhtyneet. Me olemme harrastajatanssijoita, joten urapolkumme on aivan erilainen, Vilma Pentikäinen toteaa.
Nopeaa, nopeampaa ja vielä nopeampaa, eli japanilaista hardcorea
Erilaisten cosplay-tapahtumien ja conien yhteydessä järjestetään usein japanilaisella populaarimusiikilla kuorrutettuja iltabileitä, mutta Sami Rämä ja Noora Sadenius huomasivat, että kysyntää tuntui olevan enemmänkin ja nimenomaan conien ulkopuolella. Tästä havainnosta syntyi nyt parisen vuotta toiminut Neonya!!Party-klubi, joka keskittyy nimenomaan japanilaisen klubimusiikin erilaisiin tyylisuuntiin.
– Varsin vakavan kotimaisen konemusan vastapainoksi japanilainen hardcore näyttäytyy hyväntuulisena ja reippaana menona. Huomasimme, että Suomessa ei tällaista musiikkia soita juuri kukaan. Halusimme tehdä jotakin hauskaa, värikästä ja kivaa, ja siitä kaikki lähti liikkeelle, Sami Rämä eli DJ Hexexen kertoo.
Nopeatempoisen japanilaisen hardcoren markkina-alue kotimaassaan on pääsääntöisesti pelimaailma, mikä asettaa tietynlaisia vaatimuksia itse musiikille. Sen on oltava melodista, ja siinä pitää tapahtua paljon.
– Japanilaisella hardcorella ja muullakin japanilaisella musiikilla on omanlainen soundimaailmansa, joka lähtee liikkeelle jo sointukuluista. Hardcoren juurethan juontavat Iso-Britanniaan ja länsimaihin: japanilaiset ovat ensin imeneet täältä vaikutteita ja sitten tehneet siitä oman juttunsa, Noora Sadenius eli DJ SadeN toteaa.
Hardcoren lisäksi Neonya!!Party -klubilla soitetaan muutakin japanilaista tai Japaniin liittyvää musiikkia. Levylautaselle päätyvät muun muuassa J-pop, animemusiikista tehdyt remixit sekä Touhou-pelisarjan ympärille syntynyt valtaisa biisimäärä. Klubin erikoisuuksiin kuuluu myös nopeabiittinen Eurobeat.
– Eurobeatia tehdään pääasiassa Italiassa. Se on Japanissa erittäin suosittu klubimusiikkigenre, mutta Euroopassa lähes tuntematon, Sami Rämä sanoo.
Mutta kuinka sitten hypernopeaa japanilaista hardcorea tulisi tanssia? Tässä Noora Sadeniuksen vinkit:
– Jonkun 200 bpm:n paikkeilla monelle tulee tenkkapoo, että tämä on kyllä liian nopeatempoista perinteiselle tanssityylille. Oma suositukseni on, että tempo kannattaa puolittaa ja ottaa kiinni taka- eikä etupotkusta. Samalla saa kivaa vaihtelua.
Lue myös: