Puolangan Reserviläiset ry on voittanut kansallisen Tulta Toukokuussa -ammuntakampanjan.
Kyseessä on Reserviläisliiton järjestämä ammunnan teemakuukausi, jolla haastettiin koko maan reserviläisyhdistykset harjoittelemaan ammuntataitoja.
Kampanjaan hyväksyttiin jokainen ammuntakerta, jolloin reserviläisyhdistykseen kuuluva henkilö kävi ampumaradalla ja ampui vähintään kymmenen laukausta.
Reserviläisliiton 18 piiristä jäsenmäärään suhteutettuna eniten suorituksia kirjattiin Kainuun Reserviläispiirissä, jossa suoritusmerkintöjä tuli kaikkiaan 298. Jäsenmäärään suhteutettuna aktiivisin paikallisyhdistys oli Puolangalla.
Puolangan Reserviläiset ry:n puheenjohtaja Heikki Ohtamaa tietää syyn, miksi voitto tuli Puolangalle.
– Meillä on pieni, aktiivinen yhdistys ja hyvät olosuhteet Puolangan ampujien ampumaradalla, missä saamme käydä harjoittelemassa.
Ohtamaa kiittelee myös puolankalaista talkoohenkeä. Kampanjasta viestitettiin yhdistyksen jäsenille, mikä innosti monia osallistumaan kampanjaan.
– Viestitimme jäsenille somessa, että eiköhän oteta palkintorahat tänne radalle käyttöön. Hieman tässä oli myös sisäistä kilpailuhenkeä, eli kun kaveri oli ampumaradalla ja laittoi siitä kuvaa, kohta siellä oli ampumassa jo toinenkin.
Kainuun Reserviläispiiri sai palkinnoksi 500 euron toimintatuen ja Puolangan Reserviläiset ry 400 euron toimintatuen yhdistykselleen.
Koko kampanjan aikana Suomen reserviläiset ampuivat yli puoli miljoonaa laukausta.
Lue lisää Kainuun uutisia Yle Uutisten netissä.