Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Ulkomaisille ammattipoimijoille ei riittänyt mustikkaa Etelä-Karjalassa – puolukkasadon laajuus selviää elokuun loppupuolella

Ulkomainen marjanpoimijaryhmä kävi vain kääntymässä Etelä-Karjalassa, kun selvisi että mustikan satoalueet ovat liian hajallaan ammattipoimijoille.

Mustikoita kypsymässä metsässä heinäkuussa 2022.
Etelä-Karjalassa riittää mustikkaa poimittavaksi kotitarpeisiin, mutta ulkomaisten ammattipoimijoijoiden tarpeisiin sato on liian hajallaan. Kuvituskuva. Kuva: Mari Pekkanen / Yle
  • Tanja Hannus

Ulkomaiset marjanpoimijat eivät ole tässä vaiheessa jäämässä Etelä-Karjalaan.

Marjanhankintäyritys Polarican 86 hengen poimijaryhmä kävi Vainikkalassa, mutta mustikkaa ei löytynyt yrityksen tarpeisiin riittävästi.

Poimijat ovat jo suunnanneet Länsi- ja Pohjois-Suomeen.

Etelä-Karjalassa on mustikkaa kotitarpeisiin, mutta ammattipoimijoiden kannalta riittävän suuret satoalueet puuttuvat.

Polarican marjaliiketoiminnan toimitusjohtaja Jukka Kristo kertoo, että puolukkasadon laajuus Etelä-Karjalassa selviää reilun parin viikon kuluttua, jolloin ammattipoimijoiden tarvetta arvioidaan uudelleen.

Lue lisää:

Suomeen odotetaan saapuvan ennätysmäärä thaipoimijoita näinä päivinä – marjalaki ohjaa toimintaa nyt toista vuotta

Mustikkasato on tänä kesänä runsas, mutta marjan poimiminen myyntiin vaikeutuu: 4H-liitto ei enää osta mustikoita