Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Vaikka mobiililaajakaistaa kehitetään, valokuidun rakentajatkin rynnivät uusien verkkojen laajentamiseksi

Valokuituverkkojen rakentaminen etenee Suomessa kovaa vauhtia. Monissa pohjoispohjalaiskunnissa kuituverkkoja on rakennettu vuosien ajan omien kunnallisten tai alueellisten yhtiöiden voimin.

Valokuitukaapelin pää
Valokuidun kyky välittää tietoliikenteen dataa on erittäin suuri, minkä takia sen tarjoamat laajakaistayhteydet ovat mobiililaajakaistoja paremmat erityisesti silloin, kun tietoliikenne vaatii esimerkiki suurten tiedostojen siirtämistä ja lataamista. Kuva: Kare Lehtonen / Yle
  • Risto Degerman

Oulussa useat valtakunnalliset ja alueelliset operaattorit hakevat asiakkaita omille verkkosuunnitelmilleen. Tarjouksia ja ennakkomarkkinointia ovat kevään ja kesän aikana tehneet esimerkiksi Valokuitunen, Oulun seudun Sähkö ja Täyskuitu, jotka ovat laajentamassa omia verkkojaan eri puolille kaupunkia.

Samaan aikaan valokuidun kanssa kilpailevia muita yhteyksiä on parannettu ja tarjolla on muun muassa tehokkaisiin 5G mobiiliverkkoihin perustuvia laajakaistoja yhä laajemmalla alueella.

Oulun yliopiston tietotekniikan professori Timo Ojala sanoo, että tietokoneiden tarvitsemia yhteyksiä pitää jokaisen harkita omien tarpeidensa pohjalta.

Professori Timo Ojala kertoo laajakaistan valinnasta
Kuva: Yle

– Sähköpostissahan riittää vallan mainiosti niin sanottu mokkulayhteys, mutta internet-tv:n tai nettivideon katselussa ihan omienkin kokemusteni mukaan mokkulayhteys saattaa osoittautua riittämättömäksi varsinkin, jos samalla alueella on paljon käyttäjiä.

Ylivieskassa tarjonta moninkertaistui kesän aikana

Ylivieskassa tarjonta moninkertaistui sen jälkeen kun kaupunki rupesi selvittämään kaupungin alueen valokuitutarpeita. Kaupungin keskusta-alueelle on nyt ennakkomarkkinoinnissa peräti kolmen uuden valokuituyrittäjän tarjouksia. Entuudestaan keskustassa on ollut toiminnassa vanhan Pohjanmaan puhelinosuuskunnan rakentama ja nykyisin verkkoyhtiö Elisan hallinnoima verkko.

Vuoden ajan valokuituasioita selvittäneen Fiksu Ylivieskan hankkeen projektipäällikkö Anja Takkusen mielestä oli jopa pienoin yllätys, että tarjoajia ilmaantui kevään ja kesän aikana näinkin paljon.

– Arvelisin, että syksyn mittaan selviää, ketkä sitten jatkavat käytännössä toimintaansa myös rakentamisessa, sanoo Takkunen.

Kiinnostus verkon rakentamiseen haja-asutusalueille on yleensä ollut vähäisempää kuin taajamissa, mutta Takkusen mukaan selvitystyössä on löytynyt mahdollisia ratkaisuja näiden alueiden saamiseksi verkon ulottuville.

– Käytännössä se voi tarkoittaa myös kaupungin mukanaoloa jollakin tavalla, mutta siitä kaupunki päättää tulevan syksyn aikana.

Lisää Pohjois-Pohjanmaan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.