Yleisurheilun Ruotsi-ottelu 3.–4.9. Ylen kanavilla. Katso lähetystiedot tästä linkistä.
Helsingin olympiastadion 14. elokuuta 2005. Paula Tarvainen (o.s. Huhtaniemi) heittää naisten keihäänheiton MM-finaalin avauskierroksella 62,64, jolla irtoaa lopulta kuudes sija.
Tämän jälkeen yksikään suomalainen naiskeihäänheittäjä ei ole yltänyt arvokisoissa pistesijalle eli kahdeksan parhaan joukkoon saati pystynyt rikkomaan finaaleissa 60 metrin rajaa. Vuosina 2006–2022 arvokisafinaaleissa on nähty kuusi suomalaisesiintymistä, joiden keskiarvo on ollut alle 55,9 metriä. Kun karsinnoissa tehdyt tulokset, 19 kappaletta, lasketaan mukaan, suomalaiset ovat heittäneet keskiarvolla 56,5 metriä.
56,5 metriä on myös tasolukema, jonka tehdessään suomalainen keihäsnainen ansaitsee edustamalleen seuralle tietyn määrän pisteitä. Seuraava taso on 60 metriä, johon tällä kaudella ylti ennätyksekseen 60,18 heittänyt Turun Urheiluliiton Sanne Erkkola.
Viime vuosina 60 metrin raja on ollut suomalaisittain tiukassa. Edellisen kerran kaksi suomalaista oli kuudenkympin kerhossa samalla kaudella kesällä 2016, sitä ennen vuonna 2007.
Naiset ovat heittäneet nykyisellä keihäsmallilla vuodesta 1999. Parhaimmillaan, vuonna 2000, neljä suomalaisnaista pystyi ylittämään 60 metriä. Vaikka kärkiheittäjien taso oli leveä vuonna 2000, yli 56,5 metrin heittäjiä löytyi näiden neljän lisäksi vain kaksi.
Siitä huolimatta, että vuonna 2020 Heidi Nokelainen oli ainoa 60 metrin päälle heittänyt suomalainen, taso oli hänen takanaan poikkeuksellisen laaja: 56,5 metriin ja päälle pääsi kaikkiaan seitsemän suomalaista. Viime vuonna yksikään suomalaisnainen ei pystynyt ylittämään 60 metrin rajaa, mutta positiivisena signaalina tuolloin 18-vuotias Anni-Linnea Alanen heitti 59,52. Tulos on niin alle 19- kuin 22-vuotiaiden Suomen ennätys.
Vuosina 1983–2002 naisten keihäänheitto oli Suomen joukkueille mitalisampo: olympia-, MM- ja EM-kultaa sekä viisi himmeämpää mitalia. Yli 56,5 metrin heittäjien määrästä voisi nopeasti päätellä, että lajilla olisi kotimaisittain ruusuisa tulevaisuudennäkymä. Asia ei ole kuitenkaan näin selkeä.
Hyväkätisyys riittää tiettyyn pisteeseen
Keihäänheiton lajivalmentaja Petteri Piironen tunnetaan henkilönä, joka ei pelkää sanoa, mitä ajattelee.
Tämä kävi selväksi viimeistään vuoden 2019 Kalevan kisoissa, kun Piironen avasi näkemyksiään suomalaisen keihäsvalmennuksen tilasta. Tuolloin fokus oli miesten keihäänheitossa, mutta nyt Piironen ei peittele kantaansa 56,5 metrin ylittäneiden naisten määrästä.
– Voi sen nähdä positiivisena, että kansallisella tasolla on tuolla mittarilla massaa enemmän kuin aiemmin. Toisaalta kysymys kuuluu, mitä sitten. Tulokset ovat kuitenkin 55-metrisiä, plus-miinuus metri tai kaksi suuntaansa. Se on kansallisen tason urheilemista. Siitä on jokunen metri matkaa tasolle, jolla ylipäätään päästään osallistumaan kansainväliseen kilpailuun, Piironen sanoo.
Piironen arvioi, että kansallisen tason heittäjien määrään on ensisijaisesti vaikuttanut Urheiluliiton reippaat kymmenen vuotta sitten käynnistämä tyttöprojekti, jolla yleisurheilu sai liudan uusia harrastajia. Tästä keihäänheitto sai osansa.
Piirosen mukaan suomalaisilla nuorilla kärkiheittäjillä on edellytys heittää pitkälle mitä tulee heittokäteen, mutta ongelmat nousussa kansainväliselle tasolle liittyvät kokonaisvaltaiseen suorituskykyyn – tai tarkemmin sen puutteeseen.
– Kun heitetään keihästä 50–55 metriä, siihen riittää luontaisesti hyvä heittokäsi. Se ei välttämättä tarvitse kummoista teknistä osaamista tai fyysistä ominaisuuspohjaa. Sitten kun halutaan kansainväliselle tasolle ja säännöllisesti yli 60 metrin, suorituskyky alkaa näytellä isoa roolia. Keihäänheitto on tehontuottolaji – naisten keihäs varsinkin – jossa tarvitaan hyvää liikkumiskykyä. Jalkojen osalta tarvitaan hyvää tehontuottoa ja räjähtävää voimantuottoa.
– Ylävartalo, heittokäsi ja muut riittäisivät heittämään yli 60 metriä, mutta jalkojen käyttö ja toiminta ei ole kehittynyt riittävästi, että se mahdollistaisi säännöllisesti yli 60 metrin heittämisen. Onko kyse valmennuksellisesta osaamisesta vai urheilijoiden riittävän kovasta sitoutumisesta huipulle tähtäävään harjoitteluun? Piironen pohtii.
Ero näkyy jo testituloksissa
Piironen avaa kotimaisten kärkiheittäjien haasteita yleisesti numeraalisella tasolla, mutta korostaa tehontuoton olevan avainsana, ei maksimivoiman. Tärkeintä on yleisvoiman ja lajivoiman jatkumo.
Piironen havainnollistaa eroja maailman kärkiheittäjiin kuuluvalla puolalaisella Maria Andrejczykilla, jonka vuonna 2021 heittämä ennätys 71,40 riittää kaikkien aikojen tilastossa kolmanteen sijaan. Viime vuonna olympiahopeaa heittänyt Andrejczyk on kärsinyt tällä kaudella loukkaantumisista, mutta Kuortaneen urheiluopistolla aikaa viettäneestä puolalaisesta on olemassa kovaa dataa.
– Kevennyshypyssä suomalaiset pääsevät 35–40 senttimetriin, kun taas Andrejczykin ennätys on 47 senttiä, Piironen kertoo.
Lajinomaisen voimantuoton suoritteiksi lasketaan alle 200 millisekuntia kestävät harjoitteet, koska naisilla heittosuoritus kestää 120–140 millisekuntia.
– Esimerkiksi pudotushypyssä 20 sentin korkeudelta tavoite on, että kontakti maahan olisi alle 200 millisekuntia ja sitten pitäisi päästä mahdollisimman korkealle. Siinä naisilla RSI-indeksi (reactive strength index) eli lentoaika jaettuna nousukorkeudella pitäisi olla 3,5–4:ssä. Suomalaisilla se pyörii kolmosen molemmin puolin, kun taas Andrejczykilla se on 3,8.
– Kuulanheitto pään yli taakse kuvastaa koko vartalon liikeketjun toimintaa. Siinä Maria heittää kolmen kilon kuulaa 21 metriä, kun suomalaiset pääsevät 16–18 metriin, Piironen kertoo.
Pään yli eteen tehtävät kuulanheitot kertovat puolestaan luontaisesta heittämiskyvystä, ylävartalon liikkuvuudesta ja elastisuudesta.
– Maria heittää kilon palloa noin 26 metriä ja kahden kilon palloa 21–22 metriä. Suomalaiset liikkuvat kilon pallolla 20–22 metrissä. Pään yli eteen kuulanheitossa suomalaisilla nuorilla on ihan kohtuullisia tuloksia, mutta kehitys kansainväliselle tasolle tulee jaloista, tehontuotosta ja kyvystä liikkua, Piironen sanoo.
Riittääkö oma mielenkiinto?
Piironen kertoo olevansa huolestunut eritoten nuorten kyvystä hahmottaa suorituskykyään. Hänen mukaansa miesheittäjät ovat naisia huomattavasti kiinnostuneempia omista testituloksistaan ja niiden kehityksestä.
Asia koskee eritoten nuoria, koska lajiominaisuuksien merkittävin kehitysvaihe tapahtuu 20 ikävuoden molemmin puolin. Mitä pidemmälle urheilijan ura etenee, harjoittelussa painotus siirtyy nuorena saavutetun suoritustason ylläpitämiseen samalla kun kehonhuolto ja palautumistekijät saavat aiempaa suuremman roolin.
– Omasta suorituskyvystään kiinnostunut urheilija tietää erittäin tarkasti testituloksensa kaikilla mittareilla. Jos tänä päivänä kysyy leirillä urheilijan ennätystä jossain tietyssä harjoitteessa, urheilijalta saattaa tulla vastaukseksi öööö, en mä tiedä. Näiden asioiden pitäisi tulla kuin apteekinhyllyltä. Onko se urheilijoista vai heidän valmentajistaan johtuvaa vai mistä? Ja voiko se olla näkymättä harjoittelussa? Se minua huolettaa, Piironen sanoo ja alleviivaa vielä:
– Monella naisella ominaisuudet ovat vielä niin vaatimattomalla tasolla, ettei niiden eteenpäin vieminen vaadi tähtitieteellisintä valmennusosaamista. Aika simppelillä perusharjoittelulla pystytään viemään ominaisuuksia monipuolisesti eteenpäin, kunhan se työ vain tehdään.
Keskiarvot alle 55 metrissä
Kuluvalla kaudella Sanne Erkkola on pystynyt ainoana suomalaisena heittämään päälle 60 metrin. Hänen lisäkseen vain Julia Valtanen (57,10) ja Anni-Linnea Alanen (57,09) ovat päässeet yli 56,5:n.
Erkkolan 11 kilpailun keskiarvo on kuitenkin vain 54,38, eikä hän ole pystynyt ylittämään 56 metriä muissa kuin kauden parhaassa kilpailussaan.
Erkkolaa ja kansalliseen kärkeen kuuluvaa Jatta-Mari Jääskeläistä valmentava ex-heittäjä Tuomas Laaksonen ei allekirjoita täysin Piirosen urheilijoihin ja heidän valmentajiinsa kohdentuvaa kritiikkiä.
– Urheilijoiden auttaminen on henkilökohtaisten valmentajien ja lajivalmennuksen yhteinen tehtävä. Tuloksia ei voi vyöryttää vain urheilijoiden syyksi, vaan jokaisella on peiliin katsomisen paikka, Laaksonen sanoo.
Kesä 2022 oli 28-vuotiaalle Erkkolalle erityinen, sillä hän lunasti rankingin kautta paikkansa sekä MM- että EM-kisoihin. Molemmissa tuloksena oli karsiutuminen, 52:n ja 54 metrin heitoilla. Laaksonen näkee vuoden kuitenkin isossa kuvassa merkittävänä askeleena eteenpäin.
– Sanne on 28-vuotias urheilija, joka ei ole ollut koskaan edes nuorten arvokisoissa. Kahden vuoden kuluttua tavoite on heittää olympialaisissa mahdollisimman pitkälle. Sitä taustaa vasten tässä vaiheessa jokainen mahdollisuus on pakko käyttää, jottei Pariisissa olla kaivamassa nenää, Laaksonen sanoo.
Kesä oli kokonaisuudessaan opintomatka monelle suomalaiselle yleisurheilijalle, jotka arvokisapaikan toivossa kiersivät ulkomailla haalimassa tärkeitä rankingpisteitä.
Heitettyään ennätyksensä Oulun rankingkilpailussa Erkkola suuntasi välittömästi kilpailemaan Osloon, josta palasi vielä Pihtiputaan keihäskarnevaaleihin. Laaksonen myöntää, etteivät kolme kilpailua viikon sisään matkustuksineen palvelleet kautta kokonaisuutena.
– Oslossa käynti ei ollut jälkikäteen ajateltuna järkevää. Varmasti se kesän kokonaisuus olisi ollut helpommin hallittavissa, jos kevät olisi mennyt suunnitellusti, Laaksonen sanoo ja viittaa kevään etelänleirin pilanneeseen vatsatautiin.
Isompi rooli naisten valmennuksessa?
Laaksonen kertoo, että Urheiluliitto on tunnustellut häneltä kiinnostusta nykyistä suurempaan rooliin naisten valmennuksessa. Tällä hetkellä Laaksosen palkan maksavat SUL, Turun Urheiluliitto ja urheiluakatemia sekä henkilökohtaiset valmennettavat, muun muassa Erkkola, Jääskeläinen ja tulevaisuudenlupauksiin kuuluva Vivian Suominen.
– Mihinkään lajivalmentajan saappaisiin en ole hyppäämässä, mutta on suunniteltu, että voisin ottaa roolia naisten puolen edistämisessä, Laaksonen kertoo.
– Kyllä se on tunnustettava, että tämä vuosi oli huolestuttava. Tulimme ensimmäistä kertaa selkeästi enemmän alaspäin kuin että olisimme menneet ylöspäin. Meidän on keskityttävä siihen, mitä meidän nuoret oikeasti tarvitsevat ja miten heitä voidaan auttaa. En usko, että kyseenalaistaminen ja epäileminen on se oikea tie, vaan enemmänkin meidän on opetettava ja autettava heitä tekemään arjestaan parempaa. Tällöin urheilijat itse ostavat ne asiat, joista puhumme.
Laaksonen toivoo, että takavuosien aktiiviheittäjät lähtisivät mukaan uuden sukupolven nostotalkoisiin. Olympiavoittaja Heli Rantanen valmensi Heidi Nokelaista vuonna 2018, mutta yhteistyö jäi yhden kauden mittaiseksi.
– Naisissa haaste on, ettei kotimaassa ole viime vuosilta kansainvälisiä tähtiä samalla tavalla kuin miehissä. Itse olen kiinnostunut leirien järjestämisestä niin, että paikalla olisi kansainvälisiä huippuheittäjiä. Ulkomailla ja kotimaassa. Lahjakkuuksiemme olisi tärkeä nähdä omin silmin, missä parhaat menevät ja miten he tekevät asioita.
– Päivittäisen arjen on oltava kuitenkin kunnossa. Jos näin ei ole, niillä 4–5 leirillä ei tee yhtään mitään. Siksi minua kiinnostaa tutustua jokaisen urheilijamme toimintaympäristöön, Laaksonen sanoo.
Naisten keihäänheitto on ohjelmassa Ruotsi-ottelussa tänään lauantaina kello 20.45. Yle näyttää Ruotsi-ottelun suorana TV2:ssa, Areenassa ja Yle-sovelluksessa.
Lue lisää: