Savonlinnassa Ikoinlahdentiellä syttyi lauantaina iltapäivällä tulipalo hirsisessä konehallissa. Omistaja teki hätäkeskukseen ilmoituksen huomattuaan palon noin kahdentoista aikaan päivällä.
Pelastuslaitoksen saapuessa paikalle halli oli täyden palon vaiheessa ja levitti runsaasti savua alueelle. Tilanteesta teki vaarallisen muun muassa rakennuksessa sisällä olleet kaasupullot.
Palo saatiin sammutettua, mutta rakennus ja sisällä olleet työkoneet tuhoutuivat käytännössä kokonaan. Poliisin mukaan rakennuksen ulkopuolella ollut kuorma-auto tuhoutui käyttökelvottomaksi.
Poliisi arvioi palon aineellisten vahinkojen olevan arvoltaan noin 100 000 euroa.
Rakennuksen vieressä oli 1 200 litran dieselsäiliö, joka säästyi liekeiltä.
Henkilövahinkoja ei sattunut.
Tapahtumapaikalla oli useita pelastuslaitoksen yksiköitä Punkaharjulta, Kerimäeltä, Miekkolahden VPK:sta ja Savonlinnasta.
Palon syttymissyy ei ole tiedossa, eikä poliisi epäile rikosta.
Päivitetty uutista 15.8.2022 kello 5.34 poliisin tiedotteen perusteella.