Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän perheasiainneuvottelukeskukseen on Turussa pitkät jonot. Tällä hetkellä jonossa on noin 80 yhteyttä ottanutta. Akuuteille tapauksille, kuten muun muassa eroa suunnitteleville lapsiperheille, aika pyritään saamaan nopeammin.
– Ajassa näkyy, että ihmisten on vaikea saada apua yhteiskunnalta. Me olemme paikka, jossa joustetaan tarpeen mukaan, sanoo perheasiainneuvottelukeskuksen johtava perheneuvoja Sari Sundvall-Piha.
Seurakuntayhtymän apu on ilmaista. Perheneuvonnassa toivotaan erityisesti yhteydenottoja ihmisiltä, joilla on parisuhdeongelmia. Esimerkiksi lastenkasvatusongelmissa kohdennetumpaa apua saa kuntien perheneuvolasta. Eniten yhteydenottoja tulee ruuhkavuosia eläviltä 30–49-vuotiailta.
Loma kiristää pinnaa
Eroaikeet eskaloituvat edelleen loma-aikoina. Arki menee töitä tehden ja kun siihen tulee tauko, alkavat maton alle lakaistut ongelmat nousta esiin.
– Apua odotetaan liian pitkään. Hoito on tehokkaampaa, kun kriisin pohjasyihin päästä käsiksi jo varhain.
Sundvall-Pihan mukaan pariskuntia hiertävät eniten kommunikaatio-ongelmat. On loukkaannuttu toisen sanoista, ei puhuta ja kun puhutaan, toinen ei ymmärrä. Etääntyminen toisesta alkaa. Perheneuvojan luo tullaan myös uskottomuuden ja jo esille nostettujen eroaikeiden takia.
Sundvall-Pihan mukaan suurin osa apua hakeneista pareista jatkaa suhdettaan. Jos suhteelle ei enää nähdä tulevaisuutta, on tärkeää auttaa pareja eroprosessissa, varsinkin, jos perheessä on lapsia.
Turun Perheasiain neuvottelukeskuksen perheneuvojat tarjoavat lisäksi keskusteluapua joka kuukauden 10. päivä Turun tuomiokirkossa kello 15–17. Paikalle voi mennä ilman ajanvarausta.