Artikkeli on yli 2 vuotta vanha
MielipideSeksi

Ronja Salmen kolumni: ”Kypsä ikäisekseen” ei ole kehu nuorelle tytölle

Metoon jälkeen olen ymmärtänyt, kuinka vanhemmat miehet ovat olleet kiinnostuneita nuoruudestani, eivät minusta. ”Olet kypsä ikäiseksesi” kuulostaa kehulta, mutta on todellisuudessa ihan jotain muuta.

Kolumnisti Ronja Salmi.
Ronja Salmi

Naispuolinen ystäväni sanoi illanistujaisissa jotain pysäyttävää. Hän muisteli päälle parikymppisenä miettineensä, miksi miehet eivät enää kiinnittäneet häneen huomiota. Isku- sekä lähentely-yritykset olivat lakanneet. Mikä oli muuttunut? Eikö hän enää ollut viehättävä?

Siitä ei ollut kyse. Hän oli muuttunut naiseksi. Lapsenomaiset piirteet olivat kadonneet lähestyvän neljännesvuosisadan myötä.

Ystäväni ymmärsi, että vanhempien miehien seksuaalinen kiinnostus oli kaikki vuodet keskittynyt hänen nuoruutensa. Lapsi ja teini hänessä olivat näiden miesten mielestä viehättäviä.

He halusivat seksiä nuoruudella. Se ei ollut laitonta, mutta nykyään mietin, oliko se silti oikein?

Havainnossa oli jotain hyvin tunnistettavaa. Muistan, kuinka täysi-ikäisyyden tuntumassa kävimme ystävieni kanssa joka viikonloppu samalla klubilla, ja kuinka sen nurkista aina ilmestyivät samat kolmekymppiset miehet.

Meitä noin kymmenen vuotta vanhemmat, musiikki- ja kulttuuripiirien pikkujulkkikset olivat meistä parikymppisistä kiehtovia. Heillä oli iän tuomaa auktoriteettia, statusta ja usein nahkatakki.

Meistä he halusivat seksiä nuoruudella. Se ei ollut toki laitonta, mutta nykyään mietin, oliko se silti oikein?

Grooming on termi, jota käytetään aikuisen teoista, joilla hän valmistelee lasta seksuaalista hyväksikäyttöä varten. 30-vuotias ei siis termin mukaisesti groomaa 19-vuotiasta, mutta mitä hän tekee, kun hän sanoo tytölle, että tämä vaikuttaa ikäistään vanhemmalta? Että tämä on erilainen kuin muut tytöt? Että hän on vanha sielu, ja hivuttautuu samalla lähemmäs?

Vanha sielu. Kuinka erikoinen tapa kehua älyä nuoren tytön kehossa.

Ja olimmehan me älykkäitä, hurmaavia ja hyviä keskustelemaan. Sekä salaa epävarmoja, vailla hyväksyntää, kokemuksia sekä tunne-elämän kypsyyttä. Täydellisiä kohteita rajojen venyttämiselle, ja niiden yli marssimiselle.

Nykyään tunnen oloni yöelämässä usein kiusalliseksi.

Moni asia joka tapahtui, oli varmasti suostumuksellinen. Mutta paljon oli myös harmaan sävyjä. Asioita jotka eivät tuntuneet hyviltä, mutta niistä ei oikein osannut kenellekään sanoa.

Nykyään tunnen oloni yöelämässä usein kiusalliseksi. Käyn harvoin ulkona, ja lähes kolmekymppisenä olen veteraani itseäni kymmenen vuotta nuorempien joukossa. He näyttävät silmissäni lapsilta. On häiritsevää ajatella, että olen itse aikoinaan näyttänyt aivan yhtä nuorelta, ja se on ollut joillekin kutsu lähestyä minua.

Toivon että alati vellovassa #metoo-vallankumouksessa päästään puhumaan myös näistä monimutkaisista seksuaalisuuden ja seksin sävyistä, jotka eivät ole rikosoikeudellisia asioita.

Helsingin Sanomien kesällä julkaisemassa ansiokkaassa jutussa Kokoomuksen salaisuus kansanedustaja Wille Rydmanin toimia pohdittiin tästä näkökulmasta. Helsingin Sanomat ei väittänyt 36-vuotiaan Rydmanin toimineen laittomasti suhteessa alaikäisiin ja nuoriin naisiin, mutta herätti kysymyksen, oliko hän toiminut oikein ollessaan heidän kanssa lähemmin tekemisissä.

Jutussa naiset kertoivat tunteesta, jonka tunnistin itsekin. Yksi haastateltu pohti, miksi hän oli ollut Rydmaniin edelleen yhteydessä, vaikka kuitenkin koki kohtaamiset myös ahdistavina.

”Nuorena saattaa hakea jotain buustia itsetunnolleen, ja ehkä seikkailua. Tuollainen ihminen, jolla on valtaa ja joka osaa olla tosi karismaattinen – helpostihan sellaisen käsiin päätyy”, haastateltava sanoi.

Pohdinta on hieno ja tärkeä. Se avaa sitä kompleksisuutta, joka on läsnä suhteissa, joissa toinen osapuoli on huomattavan nuori, ja toinen vanhempi sekä mahdollisesti jollain tapaa vaikutusvaltainen.

”Kypsä ikäisekseen” ei ollut kehu, vaan taivuttelun ensimmäinen askel.

Tulin itsekin klubiaikoinani taivutelluksi yhden nahkatakkimiehen matkaan. Halusin vain jatkaa iltaa, en olla intiimisti hänen kanssaan. Olin humalassa ja kiinnostunut miehen kiinnostuksesta itseeni.

Miehen asunnolla ilmoitin, että tahdon vain nukkua. Menimme sänkyyn, makasin omalla puolellani, mutta hän otti minut lusikkaan. Tunsin pian hänen erektionsa itseäni vasten, enkä uskaltanut nukahtaa. Nousin, ja ilmoitin lähteväni sittenkin yöksi kotiin.

Hän oli kymmenen vuotta minua vanhempi. Muistan, kuinka silloin mietin, miksi ihmeessä lähdin hänen mukaansa? Miten olin niin tyhmä, että kuvittelin miehen olevan kiinnostunut ajatuksistani, nuoren kehoni sijaan? Miksi olin niin varomaton?

Itsesyytösten sijaan voisi myös kysyä, miksi 30-vuotias mies raahasi humalaista, kymmenen vuotta nuorempaa tyttöä asunnolleen? ”Kypsä ikäisekseen” ei ollut silloinkaan kehu, vaan taivuttelun ensimmäinen askel.

Ronja Salmi

Kirjoittaja on toimittaja ja kirjailija, jonka elämään #metoo on tuonut keinoja hahmottaa erityisesti naisiin ja vähemmistöihin kohdistuvaa väkivaltaa.

Voit keskustella kolumnista 23.8. klo 23.00 asti.