Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Annika Saarikko pääministerin juhlimisvideoista: Keskeisten päättäjien on oltava aina tavoitettavissa, en ryhdy kenenkään moraalinvartijaksi

Valtiovarainministeri Annika Saarikko pitää sähkön arvonlisäveron alentamista perusteltuna, kunhan sähköyhtiöt eivät pääsisi vetämään hyötyä välistä. Saarikko kommentoi myös pääministeri Sanna Marinin juhlimisesta julkaistuja videoita.

Valtiovarainministeri Annika Saarikko Ykkösaamun vieraana Kuva: Yle
  • Seija Vaaherkumpu
  • Tulikukka de Fresnes

Valtiovarainministeri Annika Saarikko (kesk.). kommentoi Ykkösaamussa viikon puheenaihetta, pääministeri Sanna Marinin (sd.) juhlimista ystäviensä kanssa. Juhlista kuvattu yksityinen video on vuotanut julkisuuteen. Myös Yle on julkaissut videot pääministerin poikkeuksellisen valta-aseman ja sen tuoman yhteiskunnan merkityksen takia.

– Onhan niiden katsominen hiukan kiusallista. Niitä ei ole varmasti kuvattu tarkoitukseen, että kaikki me suomalaiset niitä ihmettelemme, Saarikko kuvasi videoiden synnyttämiä reaktioita.

Saarikon mukaan kukin aikuinen ihminen vastaa itse omasta vapaa-ajan vietostaan. Sosiaalisen median aikakausi on muuttanut päättäjien työtä.

– En ryhdy kenenkään moraalinvartijaksi, enkä myöskään mediakriitikoksi.

Merkityksellisimpänä Saarikko pitää asiassa sitä, että vaikka jokainen ihminen tarvitsee työnsä keskellä vapaa-aikaa – keskeisten päättäjien on oltava aina tavoitettavissa, oli yö tai päivä.

– Tämä tehtävä on sellainen, joka ei jää narikkaan koskaan.

Marin perusteli vapaa-ajan viettoaan muun muassa sillä, että esimerkiksi valtioneuvoston kokoontumiset ovat tiedossa etukäteen, eikä niitä pidetä öisin. Marin myös painotti olevansa puhelimitse aina tavoitettavissa.

Pääministerin tavoitettavuudesta Saarikko katsoo saaneensa Marinilta riittävän kattavan vastauksen, jota hän ei kyseenalaista.

Saarikko huomauttaa kuitenkin, että yhtäkkiä voi kuitenkin tulla tilanteita, joissa valtiojohdon tulee kokoontua pika-aikataululla yllättävänkin nopeasti.

Saarikon mukaan hänen ministerikaudellaan on ollut tilanteita, joissa valtioneuvosto on kutsuttu kokoon lyhyellä varoitusajalla. Tilanteet ovat liittyneet muun muassa alkuvuoteen, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan helmikuun lopussa. Tieto hyökkäyksestä tuli hyvin varhain aamulla.

Saarikko huumespekulaatioista: Oleellista on se, mikä on totta

Kysyttäessä, nauttiiko pääministeri Marin valtiovarainministeri Saarikon luottamusta, tämä vastasi näin.

– Hallituksen toimintakyky ja mahdollisuus jatkaa hallitusyhteistyötä, se riippuu asioista. Vaikkapa siitä löydämmekö budjettiriihessä yhteisen sävelen tähän poikkeukselliseen taloustilanteeseen.

Marinin juhlasta julkaistusta videosta kuuluvasta kappaleesta on yritetty arvailla, loilotetaanko siinä "jauhojengistä" vai "jallujengistä", ja liittyisikö termi huumeiden käyttöön.

Saarikon mukaan on toistuva julkisuus pääministerin juhlinnasta tai huumespekulaatioista on vakava kysymys.

– Siksi ymmärrän että hän (Marin) halusi siihen tarttua voimakkaasti, ja kuvaili sitä oikeusturvakysymykseksi. Oleellista on, mikä on viime kädessä totta. Tähän mahtuu paljon kohinaa.

– Suomen asioiden hoito on sittenkin kiinni toisenlaisista asioista.

Saarikko summasi aiheen käsittelyn lopuksi samoin kuin Marin, että viime kädessä arvion pääministerin onnistumisesta tai luottamuksesta tekevät kansalaiset eli äänestäjät vaaleissa.

Hallituspuolueista vihreiden puheenjohtaja Maria Ohisalo ja RKP:n puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson kertoivat Ylelle perjantaina, että Marin nauttii heidän puolueidensa luottamusta.

Saarikko: Sähkön ALV:n lasku perusteltu nopea toimi

Valtiovarainministeriö on kartoittanut mahdollisia keinoja elo-syyskuun vaihteen budjettiriihtä varten. Inflaatio eli hintojen nousu hidastuu tämän hetken ennusteiden mukaan ensi vuonna noin 2,7 prosenttiin.

Saarikon mukaan tulevan talven suurin hintahuoli liittyy sähköön. Sähkön hinnannousun kompensoiminen olisi Saarikon mukaan perusteltua tehdä arvonlisäveroa alentamalla.

– Sähkön ALVin verokannan muutos eli alvin alentaminen on sillä tavalla perusteltu muutos, että se saataisiin voimaan nopeasti.

Saarikon mukaan on kuitenkin varmistettava, ettei yksikään sähköyhtiö tässä tilanteessa tule "vetämään välistä" eli siirtämässä veroalea omiin katteisiinsa vaan verohuojennus todella näkyy kuluttajien kukkaroissa.

– Nyt jos koskaan on yhteiskuntavastuun aika.

Hoitajamitoitusta lykättävä

Saarikko toisti, että hallituksen lupaaman hoitajamitoituksen kiristämisen voimaantuloa on lykättävä hoitoalaa piinaavan työvoimapulan takia, kunnes on varmaa, että hoitajia on tosiasiassa mahdollista saada palkattua mitoituksen vaatima määrä.

Uudessa mitoituksessa kymmentä vanhusta kohti tulee olla eli seitsemän hoitajaa.

– Lailla pitää olla todellisuuspohja. Jos käytännön arki näyttää siltä, että meillä ei ole hoitajia, joita mitoitus vaatisi, sen voimaantuloa pitää lykätä, Saarikko sanoi.

Hallituspuolueista SDP:stä ja RKP:stä on väläytetty, että hoiva-avustajia voitaisiin laskea nykyistä joustavammin mukaan hoitajamitoitukseen.

Saarikko on samoilla linjoilla.

– Hoiva-avustajilla pitää olla isompi rooli jatkossa, jotta ammattihoitajat voivat keskittyä työnsä ytimeen.

Ruoan hinta tuskin laskee

Suomalaisten laskua kasvattaa erityisesti ruuan hinta. Ruokaketjun kasvavat kustannukset näkyvät alkutuotannossa esimerkiksi lannoitteiden hinnassa. Kustannusten nousu vaikuttaa teollisuuteen ja kauppaan.

Vaikka tuottajahinnat ovat viime aikoina hieman nousseet, ministerin mukaan helpotusta ei ole näkyvissä.

– Hintapaine jatkunee esimerkiksi siksi, että juuri nyt viljelijät joutuvat hankkimaan ennätyskalliita lannoitteita tulevan satokauden varalle.

Ostovoima riippuu myös palkkaratkaisusta

Valtiovarainministeriön kesäkuun ennusteen mukaan suomalaisten ostovoima paranee hieman vuonna 2023 vuoden 2022 heikentymisen jälkeen. Juuri nyt ministeri arvioi, että ostovoiman heikentyminen on todellista jo kaikissa suomalaisissa kodeissa.

– Polttoaineiden hinta yllätti autoilijan heti keväällä, ruuan hinta on ryöminyt ylöspäin koko kesän ja sähkön hinnannousu on selvinnyt monelle sähköyhtiöiltä tulleiden korotusilmoitusten muodossa, Saarikko sanoo.

Hän huomauttaa, että ostovoiman kehitys riippuu paljon tulevan vuoden inflaatiokehityksestä sekä tehtävistä palkkaratkaisuista.

– Toivon, että palkaratkaisut olisivat maltillisia, jotta emme hinnoittelisi suomalaista osaamista ulos kansainvälisestä kilpailusta.

Seuraavalla hallituksella on edessään raskaat ajat

Valtiovarainministerin mukaan on selvää, että kestävä talouspolitiikka vaatii myös julkisen talouden vakauttamista.

– Siitä tulee kahden vaalikauden urakka näiden kriisivuosien jälkeen. Se pitää sisällään sekä talouskasvun onnistumisen että julkisten menojen uudelleenarvioinnin.

Voit keskustella aihesta 21.8. kello 23:een saakka.

Lue lisää:

Pääministeri Kallas virolaisia kurittavasta inflaatiosta: "Me maksamme korkean hinnan euroissa, mutta ukrainalaiset maksavat hengellään"

Halpa-Halli-ketjun toimitusjohtajan mukaan kaupan tulisi kantaa vastuunsa inflaatiotilanteessa: "Kaikkia kustannuksia ei voi siirtää hintoihin"