Jo tunnin verran liian lyhyet yöunet voivat viedä ihmisen halun auttaa toisia, jopa sukulaisia ja läheisiä ystäviä, selviää yhdysvaltalaistutkimuksesta, josta uutisoi brittilehti The Guardian.
Tutkijat havaitsivat, että huonosti nukuttu yö vaimentaa toimintaa aivojen osassa, joka kannustaa sosiaaliseen käytökseen.
– Havaitsimme, että unen puute laukaisee epäsosiaalisen käytöksen ja vähentää synnynnäistä halua auttaa muita ihmisiä, kertoo lehdelle professori Matthew Walker Kalifornian yliopistosta.
– Tavallaan, mitä vähemmän ihminen nukkuu, sitä epäsosiaalisempi ja itsekkäämpi hänestä tulee, Walker huomauttaa.
Tutkimus on julkaistu PLoS Biology -tiedelehdessä.
Väsyneenä halu auttaa vähenee lähes 80 prosenttia
Ryhmä tutki 160 ihmisen halua auttaa toisia. Osanottajat täyttivät kyselylomakkeen yöunien jälkeen.
Eräässä kokeessa tutkijat vertasivat saman ihmisen vastauksia hyvin nukutun yön ja vuorokauden valvomisen jälkeen.
Tulokset paljastivat, että vastaaja oli 78 prosenttia vähemmän halukas auttamaan toisia ollessaan väsynyt.
Osanottajien aivoja kuvattiin, ja selvisi, että lyhyet yöunet vähensivät aktiivisuutta aivojen alueella, joka vaikuttaa sosiaaliseen käytökseen.
"Vaikutuksia yhteiskunnan kaikilla tasoilla"
Tutkijat tutkivat itsekkyyttä myös todellisessa maailmassa: He tarkkailivat, kuinka kävi hyväntekeväisyyteen tehtyjen lahjoitusten määrälle Yhdysvalloissa ennen ja jälkeen kesäaikaan siirtymisen. Kelloa siirretään tunnilla eteenpäin, joten tutkijat ajattelivat ihmisten nukkuvan tuona yönä vähemmän kuin yleensä.
He huomasivat, että lahjoitusten määrä putosi kymmenen prosenttia kesäaikaan siirtymisen jälkeen.
– Riittämätön uni ei vahingoita vain yksilön henkistä ja fyysistä hyvinvointia, vaan myös vaarantaa yksilöiden väliset siteet ja jopa koko kansan epäitsekkäät tunteet, Walker sanoo.
Hänen mukaansa voimme lohduttautua sillä, että kun ihminen nukkuu riittävästi, hänen halunsa auttaa muita palautuu.
– Näillä tuloksilla on vaikutuksia kaikilla yhteiskunnan tasoilla, mutta etenkin yövuoroissa, professori Russel Foster Oxfordin yliopistosta kommentoi tutkimusta The Guardianille.
– Lääkärit, sairaanhoitajat ja poliisit ovat usein kroonisesti väsyneitä. Tutkimustulokset antavat osviittaa, että heidän kykynsä auttaa vaikeissa olosuhteissa voi vaarantua, Foster havainnollistaa.
Kuuntele Yle Areenasta:
Lue myös:
Kesälomalla moni saavuttaa metsästäjä-keräilijä-tilan ja nukkuu hyvin, sanoo tutkija