Suomen merivoimat kertoo, että miinalautta Pyhäranta on ajanut tänään karille keskiviikkona puoli seitsemältä illalla Saaristomerellä Örön saaren länsipuolella. Karilleajo tapahtui rannikkolaivaston ampumaharjoituksen yhteydessä, merivoimat kertoo tiedotteessan.
Tilanteesta ei ole aiheutunut henkilö- eikä ympäristövahinkoja.
Aluksen keulan kerrotaan tulleen vaurioita, joista aiheutui pieniä vuotoja. Merivoimien mukaan aluksen henkilöstön sai omin voimin tukittua vuotokohdat, ja aluksen tila on vakaa. Aluksesta ei ole myöskään vuotanut öljyä mereen, eikä aluksen henkilöstöä ole tarvinnut evakuoida.
Merivoimien sukeltajat tarkastavat aluksen ulkopuoliset pinnanalaiset osat illan aikana, jonka jälkeen alus valmistautuu irroittautumaan pohjakosketuksesta.
Merivoimat kertoo, että alueella on myös Merivoimien muita aluksia. Paikalle ovat tulossa Rannikkolaivaston öljyntorjunta-alus Halli ja Rajavartiolaitoksen ulkovartiolaiva Tursas, jotka tukevat tarvittaessa irrottautumisessa ja varmistavat tilanteen ympäristövahinkojen varalta.
Merivoimat kertoo, että miinalautta oli osallistunut useiden muiden Rannikkolaivaston alusten mukana kuluneella viikolla käynnissä olevaan ampumaharjoitukseen Örön ampuma-alueella. Alus oli ollut nostamassa merestä ammuntoihin liittyvää kelluvaa maalilaitetta ennen karilleajoa.
Tilanteesta ei aiheutunut vaaraa muille aluksille.
Merivoimat kertoo tiedottavansa asiasta lisää torstaina aamupäivällä.