Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Etelä-Savossa erikoissairaanhoidon jonot pääosin hallinnassa – tilanne vaihtelee sairaaloittain

Sosterissa hoitotakuu ylittyi elokuun puolivälissä kaihileikkauksissa.

Leikkaussali
Erikoissairaanhoidon jonot vaihtelevat erikoisaloittain ja sairaanhoitopiireittäin. Kuvituskuva. Kuva: Jyrki Lyytikkä / Yle
  • Vilma Ruokoski

Etelä-Savon sairaanhoitopiireistä kerrotaan erikoissairaanhoidon hoitotakuun toteutuvan tällä hetkellä hyvin.

Esimerkiksi Essotessa heinäkuun lopulla 21 ihmistä oli odottanut erikoissairaanhoitoon pääsyä yli kuusi kuukautta. Tämä tarkoittaa reilusti alle prosenttia hoitoa odottavista potilaista.

– Leikkaushoitoihin ei ollut lainkaan yli kuusi kuukautta odottavia potilaita, Essoten vastaava johtajaylilääkäri Jarmo J. Koski kertoo sähköpostivastauksessaan.

Sosterista kerrotaan hoitotakuun ylittyneen elokuun puolivälissä ainakin kaihileikkausten osalta. Jonot vaihtelevat erikoisaloittain.

– Keskimääräinen hoitoon pääsy kaikki erikoisalat huomioiden oli 44 vuorokautta, Sosterin johtajaylilääkäri Jaana Luukkonen kirjoittaa.

Pisimmät jonot Sosterissa oli silmätaudeilla, ortopediassa, verisuonikirurgiassa, käsikirurgialla sekä lastenpsykiatrialla.

Yle uutisoi eilen kiireettömien hoitojen hoitojonojen kasvaneen tänä vuonna selvästi, ja hoitotakuun toteutumisen heikentyneen monin paikoin.

Molemmissa Etelä-Savon sairaanhoitopiireissä lomakauden loppumisen uskotaan lyhentävän jonotusaikoja. Sosterissa apuna käytetään myös ostopalveluita ja lisätyötä.

Jonojen syiksi johtajaylilääkärit mainitsevat koronaepidemian jatkumisen ja sen aiheuttaman hoitovelan. Lisäksi Sosterissa hoitohenkilökunnan sijaisten saatavuus on huonontunut.

Lue lisää:

THL: Hoitojonot pitenivät kaikissa Suomen sairaanhoitopiireissä alkuvuonna – Asiantuntija: "Hoitovelan purku on hidasta"

Hoitotakuu toteutuu epätasaisesti: monissa sairaanhoitopiireissä oli vuodenvaihteessa runsaasti hoitovelkaa, toisissa jopa potilaspulaa