Jos Richard Wagner (1813–1883) eläisi tässä ajassa, hän pyörittäisi suvereenia show’ta sosiaalisessa mediassa. Hän oli kärkäs, määrätietoinen ja itsepäinen taiteilija, joka janosi menestystä ja julkisuutta.
– Muistaakseni Friedrich Nietzsche sanoi, että Wagner keskustelee aina ikään kuin väittelemällä vastapuolen kanssa. Hän halusi debatoida ja olla oikeassa, Turun yliopiston kulttuurihistorian professori Hannu Salmi toteaa.
Debatti Wagnerin ympärillä jatkuu yli 200 vuotta säveltäjän syntymän jälkeen. Monelle säveltäjän nimi tuo mieleen pahoja kaikuja muun muassa hänen antisemitisminsä takia. Wagner levitti vihapuhetta, mutta toisaalta hän puhui myös universaalin yhteisymmärryksen puolesta.
Wagnerin suurteos, Nibelungin sormus eli neljän oopperan sarja Ring, on oopperan klassikko, ja sen toinen osa Valkyyria esitetään Kansallisoopperassa Anna Kelon ohjaamana. Ensi-ilta on perjantaina.
Molemmat puolet Wagnerista ovat kestäneet aikaa: musiikin voima ja säveltäjän kyseenalainen maine.
– Hän ei ollut millään tavalla miellyttävä persoona, vaan vihamielinen monia ihmisryhmiä kohtaan. Hänen koottujen kirjoitustensa sarja on valtava, Hannu Salmi sanoo.
Yksi kiistellyimmistä esseistä on vuonna 1850 julkaistu Judenthum in der Musik. Wagner kirjoitti sen salanimellä K. Freigedank, K. Vapaa-ajattelija.
– Se on kateellisen miehen kirjoitus siitä, kuinka juutalaiset olivat vallanneet musiikkielämän avainpaikat ja Wagnerilla itsellään ei ollut sijaa. Hän julkaisi tarkoitushakuisen tekstin uudelleen 1860-luvulla omalla nimellään, mikä viittaa siihen, että nämä ajatukset olivat hänellä syvällä.
Mielipiteistään huolimatta Wagner työskenteli monien juutalaisten taiteilijoiden kanssa. Tällaiset ristiriidat olivat Wagnerille tyypillisiä.
– Wagnerin persoonassa tiivistyy eurooppalainen ongelma. Hänessä ovat vastakkaisuudet ja vastakohdat. Se, että Wagnerin teoksia esitetään, pakottaa meidät kohtaamaan ajankohtaisia kysymyksiä ja ongelmia, Salmi sanoo.
Anarkisti ja protofasisti samassa paketissa
Kuolemansa jälkeen Wagner valjastettiin osaksi natsipropagandaa. Hän oli Adolf Hitlerin lempisäveltäjä, hänen töidensä esittämiselle omistettu Bayreuthin Festspielhaus-teatteri kolmannen valtakunnan pyhiinvaelluspaikka.
Natsikytköksiä punoivat Wagnerin jälkeläiset ja läheiset.
– Tässä suhteessa erityisen aktiivinen oli Winifried Wagner, Richardin miniä, jota kuulusteltiin toisen maailmansodan jälkeen, ja joka oli kotiarestissakin.
Hitler ei tiettävästi koskaan lainannut mitään, mitä Wagner oli kirjoittanut. Heidän väliltään puuttuu suora yhteys.
– Wagnerin kirjoitukset eivät oikeastaan ole ideologisia puheenvuoroja. Niissä on hyvin vähän raaka-ainetta, jota olisi voinut sillä tavalla hyödyntää, Salmi toteaa.
Elämänsä aikana Wagner sivusi monia aatteita.
– Esimerkiksi kolmikymppisenä hän oli paljon tekemisissä anarkistien kanssa, hän tunsi muun muassa Mihail Bakuninin. Dresdenissä (toukokuun vallankumous 1848) hän oli barrikadeilla ja hänet olisi tuomittu kuolemaan, jos hänet olisi saatu kiinni.
– Nuorena Wagner oli vallankumouksellinen, ikääntyessään konservatiivisempi. Tästä seuraa se, että hänen ajatusmaailmastaan löytyy kiinnekohtia melkein mille tahansa aatteelliselle ryhmälle. Hän oli anarkisti ja vegetaristi, joissain asioissa protofasisti.
Ristiriitojen tiedostaminen on Salmen mukaan olennaista, vaikka tärkeintä lienee Wagnerin musiikki.
– On välttämätöntä tietää teosten syntyolosuhteista. Wagnerissa yhdistyvät omintakeisella ja kiinnostavalla tavalla hänen oma aikansa ja tämän päivän ajankohtaiset aiheet.
Nykypäivän fanikulttuurin juuret ovat Wagnerin kannattajissa
Wagner vietti osan elämästään maanpaossa, ja rahahuoletkin painoivat, mutta lopulta hän saavutti lähes kaiken, mitä halusi.
Hän sai omalle taiteelleen pyhitetyn teatterin Bayreuthiin ja ainutlaatuisen paikan länsimaisessa kulttuurihistoriassa. Ja mikä ehkä kaikkein tärkeintä, hän onnistui keräämään ympärilleen äänekkään fanikunnan jo omana elinaikanaan.
Wagner oivalsi, että hänellä voisi olla kannatusyhdistyksiä, jotka sitten tukisivat hänen taiteellista toimintaansa. Pian Saksaan perustettiinkin Wagner-yhdistyksiä – säveltäjän itsensä myötävaikutuksella. Wagner oli aikaansa edellä.
– En tunne muita klassisen musiikin säveltäjiä, joiden ympärille olisi syntynyt tuollaisia yhdistyksiä noin varhain. Se on hyvin poikkeuksellista. Vastaava on sittemmin tullut arkipäiväiseksi populaarikulttuurissa.
Ja kuten kaikilla merkittävillä ilmiöillä, myös Wagnerilla oli alusta saakka kiihkeiden kannattajien lisäksi kiihkeitä vastustajia. Yhä edelleen wagneriaanit vaalivat säveltäjänsä perintöä ja vierailevat oopperaesityksissä eri puolilla maailmaa, erityisesti siellä kaikkein pyhimmässä, Bayreuthissa.
Säveltäjänä Wagner rikkoi rajoja – oopperoitaan hän kutsui musiikkidraamoiksi tehdäkseen pesäeroa edeltäjiinsä.
Wagnerin päämääränä oli luoda kokonaistaideteos, jossa musiikki ja draama, sana ja kuva, harmonia ja melodia, saavuttavat ykseyden. Konkreettinen esimerkki tästä on jatkuva johtoaiheiden käyttö: Wagnerin teoksissa melkein kaikilla hahmoilla, asioilla ja esineillä on oma johtoaiheensa, siis musiikillinen, eroteltavissa oleva vastineensa.
Monien arvioiden mukaan Wagner ylsi tavoitteensa selkeimmin Ring-sarjan toisessa osassa Valkyyriassa.
Wagnerin musiikkidraama on osoittautunut läpitunkevaksi voimaksi. Ringiin hän nappasi aiheita muun muassa antiikin tragedioista, pohjoismaisista tarustoista, saksalaisesta 1200-luvulla kirjoitetusta Nibelungenlied-eepoksesta ja oman aikansa kirjallisuudesta. Muun muassa niistä aineksista syntyi taidetta, joka vaikuttaa edelleen niin taiteissa kuin populaarikulttuurissa. Ringille velkaa on muun muassa J. R. R. Tolkien.
Taide ja taiteilija erikseen
Wagner pyrki teoksissaan ajattomuuteen, ja niistä voikin tehdä aina uusia tulkintoja. Esimerkiksi Kansallisoopperan nyt ensi-iltansa saava Valkyyria sijoittuu ajallisesti toiseen maailmansotaan, kun 2019 ensi-iltansa saanut Reininkulta sijoittui vastaavasti myyttiseen aikaan. Ohjaaja Anna Kelon konseptissa sarjan jokainen osa viedään uuteen ajalliseen ympäristöön.
2000-luku on ollut Wagner-produktioiden kulta-aikaa, jonka myötä on nähty niin kriittisiä, perinteisiä, tylsiä ja inspiroivia Wagner-tulkintoja eri puolilla maailmaa.
Hannu Salmen mukaan juuri tulkinnalliset mahdollisuudet synnyttävät tilanteen, jossa Wagnerin taide ja henkilö ovat eroteltavissa toisistaan.
– Kansallisoopperan Ringissä meitä kiinnostaa enemmän se, mikä on ohjaajan näkemys tarinasta kuin se, mitä teos itsessään on, tai mitä Wagnerin perimmäiset ajatukset olivat. Teos elää omaa itsenäistä elämäänsä, ja ohjaaja kykenee luomaan siihen tulkinnallisen ympäristön, joka puhuttelee meitä tänä päivänä. Wagner-produktiot ovat ohjaajan taidetta.
Nykypäivän ilmapiirissä on aiheellista kysyä, onko Wagneria yritetty tavalla tai toisella canceloida. Hannu Salmi ei tunne tapauksia, jotka olisivat yhteydessä cancel-kulttuuriin mutta huomauttaa, että paljon on vuosikymmenten saatossa puhuttu siitä, voiko Wagnerin musiikkia soittaa.
– Israelissa ei soitettu Wagneria toisen maailmansodan jälkeen, eikä Suomessakaan, jos katsotaan produktioiden määrää.
Kansallisoopperan Valkyyria lähetetään suorana Yle Areenassa lauantaina 10. syyskuuta kello 15.