Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Jyväskylä hylkäsi Päijänteen biosfäärialue -hankkeen

Päijänteen hakemista Unescon biosfäärialueeksi on selvitetty useissa hankkeissa jo 20 vuotta.

Maisema Päijänteelle Oravivuoren näköalatornista
Päijänteellä olisi hyvät mahdollisuudet täyttää Unescon biosfäärialueen kriteerit. Kuva: Jarkko Riikonen / Yle
  • Riikka Pennanen

Jyväskylä on keskeyttänyt Päijänteen hakemisen Unescon biosfäärialueiden joukkoon. Jyväskylän kaupunginhallitus päätti asiasta äänestyksen jälkeen kokouksessaan maanantaina.

Myös Jämsä on vetäytynyt Päijänne biosfääri -hankkeesta kaupunginhallitus päätöksellä.

Unescon biosfäärialueet ovat kestävän kehityksen mallialueita. Kestävän kehityksen päämääränä on turvata nykyisille ja tuleville sukupolville hyvät elämisen mahdollisuudet.

Biosfäärialue ei ole suojelualue eikä rajoita elinkeinotoimintaa tai maankäyttöä.

Alueilla on tavoitteena edistää taloutta ja sosiaalista hyvinvointia yhteistyön, tutkimuksen ja koulutuksen avulla sekä lisätä ympäristötietoutta.

Päijänteen ympäristön maa- ja metsätaloustuottajat ovat laajasti vastustaneet biosfäärialueen perustamista. Unescon myöntämä biosfääri -status on nähty uhkana maan ja metsien käytölle.