Seinäjoen ja Peräseinäjoen välillä sijaitsevan Sahannevan luonnonsuojelualuetta ennallistetaan. Keskiviikkoillalla on tehty talkoilla käsivoimin patoa Sahannevan pohjoispäähän.
Seinäjoen kaupungin ympäristönsuojelujohtaja Hanna Latva-Kiskola laskee, että talkootöissä on mukana 14 ihmistä.
– Tässä tehdään käsityönä, ettei tulisi luontoon jälkiä. Muut padot pystytään paremmin tekemään koneellisesti, kertoo Latva-Kiskola.
Ennallistaminen tarkoittaa suoalueen vesitalouden palauttamista lähelle luonnollista tasoa. Vesipintaa nostetaan patoamalla metsäojia.
Virkistyskäyttö jatkuu
Sahannevan ennallistamistyöt alkoivat viime talvena puuston poistamisella. Sitä työtä jatketaan vielä. Patoja rakennetaan yhteensä 34.
Patoaminen muuttaa veden virtausta Honkanevan suuntaan, mutta vaikutuksia muiden maanomistajien maille ennallistamisesta ei aiheudu, eikä rajaojiin kosketa. Ennallistettavan alueen omistaa Seinäjoen kaupunki.
Myös Sahanevan laidalla sijaitseva ulkoilureitti jää ennalleen.
– Se on huomioitu myös, ettei sinne nouse vettä. Se hieman heikentää ennallistamisen tuloksia, mutta onneksi tätä pinta-alaa on tässä kuitenkin, toteaa talkoissa mukanaoleva ennallistamissuunnitelman tehnyt konsultti Matti Aalto.
Pysäytetään hiilivuoto
Ennallistamisen tavoitteena on lisätä luonnon monimuotoisuutta, hillitä ilmastonmuutosta ja parantaa vesiensuojelua. Tuloksena pitäisi olla suo, joka näyttää suolle.
– Odotetaan, että Sahannevasta tulee avoimempi suo ja sellainen, joka se on ollut ennen ojituksia, sanoo Matti Aalto.
Toiveena olisi myös, että suolla viihtyisivät riekot, suoperhoset ja monet muut lajit.
– Lisäksi on se ilmastollinen ajatus, että pysäytetään hiilivuoto. Se on nopeaa, mutta hitaampaa on se, että alkaa muodostua uutta turvetta, selittää Aalto.
Sahanneva on aikoinaan ojitettu siinä toivossa, että siitä saataisiin talousmetsä. Puut eivät kuitenkaan koskaan lähteneet kunnolla kasvuun. Pari vuotta sitten alue päätettiin suojella ja nyt sitä ennallistetaan.
Suojelualueen pinta-ala on 170 hehtaaria ja valuma-alue on noin 220 hehtaaria. Ennallistaminen auttaa myös Pohjanmaan jokien kuntoa, sillä Sahannevan vedet laskevat metsäojien kautta Seinäjokeen ja sitä kautta Kyrönjokeen.
Lisää tietoa Sahannevasta löydät täältä.
Lue myös lisää aiheesta: Voiko ojitusten kuihduttamaa suoluontoa pelastaa? Palasimme 10 vuoden tauon jälkeen Soukonkorpeen, jonka tarina herättää toivoa ja yllättää