Keski-Suomen sairaanhoitopiirin viimeinen toimintavuosi päättyy raskaasti alijäämäisenä, kun vuoden vaihteessa sosiaali- ja terveydenhuolto siirtyy hyvinvointialueen vastuulle.
Sairaanhoitopiirin tämän vuoden alijäämä on arviolta 38 miljoonaa euroa, eli menot ovat sen verran tuloja suuremmat. Kun kuluvan vuoden summaan lisätään aiemmilta vuosilta kertynyt alijäämä, jäsenkuntien maksuosuudeksi jää 55 miljoonaa euroa.
Tulojen ja menojen erotus on paljon suurempi kuin vuoden 2022 talousarviossa alun perin ennakoitiin. Sairaanhoitopiirin mukaan syynä on muun muassa se, että lääkärityövoiman saatavuus on ollut heikkoa ja hoitajien osalta erittäin heikkoa koko vuoden ja palveluita on siksi jouduttu ostamaan 20 miljoonalla eurolla arvioitua enemmän.
Koronan aiheuttamat sairauspoissaolot ovat nekin kasvattaneet henkilöstömenoja, kun toimintoja on pidetty yllä poikkeusjärjestelyin.
Lisäksi erikoissairaanhoidon kysyntä on kasvanut viime vuodesta ennakoitua enemmän, ja polttoaineiden ja muiden hintojen nousun takia energiakustannukset ja aineiden, tarvikkeiden ja tavaroiden kustannukset ovat ylittämässä talousarvion noin 6 miljoonalla eurolla.
Sairaanhoitopiirin hallitus esittää valtuustolle, että kunnilta peritään erillinen 17 miljoonan euron lasku aiempien vuosien alijäämästä ja myöhemmin tarkentuva summa kuluvan vuoden alijäämästä.