Sanotaan, että suomalaisilla on alemmuuskompleksi. Peittääksemme sen, meidän täytyy liioitella. Se johtaa usein ojasta allikkoon: alemmuuskompleksin käänteispuoli on suuruudenhulluus.
Suuruudenhulluudesta tulee mieleen ensimmäiseksi Sonera. Muistatteko Soneran? Se myi puhelinliittymiä.
Sonera syntyi, kun valtion posti- ja telelaitos päätettiin jakaa kahtia, toinen firmoista hoitaisi postin, toinen puhelut. Puhelinfirma sai nimekseen Sonera.
Samoihin aikoihin Euroopan omistajaksi oli yllättäen noussut puhelinvalmistaja Nokia. Sen vanavedessä onnistui moni muukin, ja teleyhtiö Soneran piti olla yksi näistä. Niinpä Sonera lähti kaupoille Saksaan ja Italiaan ja osti miljardeilla oikeuksia rakentaa näihin maihin uusia kännykkäverkkoja.
Mutta kun verkkoja piti ryhtyä oikeasti rakentamaan, rahaa ei enää ollutkaan. Investoinnit jäivät tekemättä, eikä pelkkiin lisensseihin tuhlattuja rahoja saatu enää takaisin. Oli siis ostettu pelkkää ilmaa, neljällä miljardilla eurolla.
Sonera oli aikoinaan Suomen suurin talousmoka, ainakin suurin valtionyhtiön tekemä moka. Nyt on saatu uusi mestari, Fortum.
Yhtiö heilui konkurssin partaalla, toimitusjohtaja pakeni Lontooseen ja konkurssilta pelasti vain Lipposen hallituksen armeliaisuus. Hallitus myi koko roskan pilkkahintaan Ruotsin valtiolliselle puhelinyhtiölle, Telialle.
Sonera oli aikoinaan Suomen suurin talousmoka, ainakin suurin valtionyhtiön tekemä moka. Nyt on saatu uusi mestari, Fortum.
Fortum on energiayhtiö, jonka pääomistaja on niin ikään Suomen valtio. Valtio ei silti käytä valtaa yhtiössä, sillä pörssiyhtiön pelisääntöihin kuuluu, että omistaja palkkaa ja erottaa johdon, mutta ei puutu yhtiön käytännön liiketoimintaan.
Myös Fortum lähti muuntumisleikkiin myymällä sähkönsiirtoverkkonsa yksityisille sijoittajille. Sähkönsiirrosta oli tullut mukavasti rahaa, mutta bisnes oli tylsää. Katsoa nyt sähkön virtaamista kaapelissa. Sehän on melkein kuin katsoisi maalin kuivumista seinässä. Ketä kiinnostaa.
Kun miljardit olivat taskussa, lähdettiin ostosmatkalle karkkikauppaan.
Taloustieteen tunnettu perustotuus on, että julkista luonnollista monopolia ei pidä yksityistää. Luonnollinen monopoli tarkoittaa tilannetta, jossa taloudellisesti tehokkain toiminta saavutetaan vain yhdellä tuottajalla. On järkevää, että yhteiskunta omistaa rautatiet, moottoritiet, lentokentät, kaupunkien viemärit ja sähkön siirtoverkot.
Fortumissa tämä lainalaisuus unohdettiin, verkot yksityistettiin.
Kun miljardit olivat taskussa, lähdettiin ostosmatkalle karkkikauppaan, ensin Siperiaan, sitten Saksaan. Siperiasta ostettiin voimalaitoksia, Saksasta kaasuyhtiö Uniper.
Uniperin johto vastusti kauppaa, mutta Fortumin johto osti firman puoliväkisin. Kiihkossa unohtui varovaisuus. Uniper oli paljon suurempi kuin Fortum itse, ja kauppaan sisältyi hirvittävä riski.
Riski toteutui. Venäjä hyökkäsi Ukrainaan ja väänsi kaasuhanan kiinni. Uniper uhkasi kaatua ja vain Saksan valtion väliintulo pelasti sen. Fortum menetti miljardinsa.
Fortumin pääomistaja on valtio, siis me. Se oli kuitenkin myös menestyvä pörssiyhtiö, ja siksi valtion lypsylehmä, todellinen kruununjalokivi. Yhtiön valtiolle maksamat osingot ovat olleet valtiolle tärkeä tulonlähde.
Valtion omistama pörssiyhtiö on kinkkinen tapaus.
Nyt joudutaan päättämään, mitä Fortumille tehdään. Jos yhtiö uhkaa kaatua, vaihtoehtoja on kaksi: myydään Fortum eniten tarjoavalle, kuten Sonera myytiin – tai sitten valtio pumppaa yhtiöön uutta rahaa ja kansallistaa sen uudestaan.
Näin muuten tehtiin Ranskassa. Siellä juuri sosialisoitiin iso energiayhtiö.
Valtion omistama pörssiyhtiö on kinkkinen tapaus. Yhtiöstä on vastuussa sen johto. Mutta jos kaikki menee pieleen, syyttävä sormi osoittaa silti maan hallitusta, joka ei ole puuttunut peliin. Jos hallitus taas puuttuu peliin, sitä syytetään lakien rikkomisesta.
Suomessa pidetään keväällä eduskuntavaalit, ja huutokauppa siitä, kuka on syyllinen Fortumin kriisiin, on jo alkanut. Fortumin muodonmuutoksen aikana maassa on ollut seitsemän eri hallitusta, joissa ovat vuorollaan istuneet liki kaikki eduskuntapuolueet.
Jos syyllisiä kaivataan, syyllisiä ovat kaikki.
Tarinan opetus on, että nopeat voitot ovat aina vaarallisia. On parempi kiiruhtaa hitaasti. Se on tylsää, mutta usein sillä tavalla pääsee perille asti.
Lauri Kontro
Kirjoittaja on vapaa toimittaja.
Voit keskustella kolumnista 3.9. klo 23.00 saakka.