Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Koirien aiheuttamia porovahinkoja tapahtuu eniten metsästysaikaan – opetettuna hirvikoirakin jättää poron rauhaan

Selvästi eniten koirien aiheuttamia porovahinkoja sattuu hirvenmetsästyksen yhteydessä. Koirat aiheuttavat vuosittain sata vahinkoa. Viime vuonna kolareissa kuoli 4862 ja junan alle jäi 390 poroa.

Metsästyskoiran voi opettaa jättämään porot rauhaan. Lapissa on porotiloja, joille voi tulla kouluttamaan omaa koiraa.
  • Jari Peltoperä

Poronhoitajien ja metsästäjien välillä kipunoi ajoittain, varsinkin silloin, kun metsästyskoirat aiheuttavat vahinkoja poroille. Ylivoimaisesti suurin osa koirien aiheuttamista porovahingoista sattuu metsästyksen yhteydessä.

Vahinkoja on kuitenkin mahdollista vähentää. Valveutunut koiran omistaja opettaa pennun jo pienestä pitäen poroista vapaaksi. Simossa, poronhoitalueen eteläosassa asuva Atte Miettunen on metsästänyt 35 vuotta, joista parisenkymmentä vuotta kanalintukoirien kanssa. Nyt hänellä on kaksi karkeakarvaista saksanseisojaa, jotka ovat molemmat porovapaita eli ne eivät metsässä lähde ajamaan poroja takaa.

Miettusella on vakiintunut käytäntö kouluttaa metsästyskoiriaan. Hän vie ne porotilan aidalle poroja tapaamaan heti, kun tottelevaisuuden perusteet on koiralla hallussa.

– Koira on minulla liinassa kiinni. Jos se meinaa olla poroista kiinnostunut, niin kiellän ja rajoitan, että sinne ei mennä. Teen selväksi, että niitä ei ajeta takaa, kertoo Atte Miettunen.

– Toistoja, kun tulee tarpeeksi paljon, niin siitä se alkaa.

Atte Miettusen mukaan poronhoitoalueella metsästyksestä ei tule mitään, jos koira on kiinnostunut poroista. Lintumetsällä ollessa on reagoitava, jos huomaa etumaastossa liikkuvan poroja.

– Koiran pitää olla niin tottelevainen, että sen saa sieltä vihellettyä pois ja vaihdettua suuntaa, että koira ei mene sinne porojen sekaan.

Koirien aiheuttamia porovahinkoja sattuu vuosittain

Paliskuntain yhdistyksen tekemän koiravahinkokyselyn mukaan eniten porovahinkoja tapahtuu hirvenmetsästyksen yhteydessä ja määrällisesti eniten Rovaniemen seudulla.

Poroisäntä porotilan varaston portailla.
Sampo Pasman mukaan lintukoirakin on porolle vaaraksi varsinkin talviaikaan, kun hanki kantaa koiran, mutta ei poroa. Kuva: Antti Ullakko / Yle

Rovaniemeläisen poroyrittäjän ja metsästäjän Sampo Pasman mukaan vahinkoja sattuu Narkauksen paliskunnan eli Rovaniemen sekä Tervolan ja Ranuan kunnan alueella vuosittain.

– Erotusaitaan tulee koiria ja sitten poroja laukkoo aitaverkkoon tai lauta-aitaan pahki. Sitten niitä poron raatoja löytyy sieltä. Tämä ulkopaikkakuntalaisten metsästäminen näkyy tietyillä alueilla valtion mailla. Ei ole tietoa tästä meidän kulttuurista eikä siitä, miten poronhoito täällä toimii.

Hirvenmetsästyksessä koiran hallinta on aiempaa hankalampaa, kun nykytyylin mukaisesti koira lasketaan tutkapannalla varustettuna hirvien perään. Koira saattaa olla jopa kilometrien päässä omistajastaan.

Mutta hirvikoirakin on mahdollista kouluttaa porovapaaksi. Yksi keino on kysyä porotiloilta mahdollisuutta käydä koiran kanssa totuttelemassa aidassa oleviin poroihin.

Hirvikoirakin oppii jättämään porot rauhaan

Rovaniemeläinen Ari Maununiemi on poroyrittäjä, jonka tilalla käy koiria totuttelemassa poroihin. Maununiemi uskoo toistojen tehoon.

–Kun kerran viikossa ympäri vuoden koira käy täällä totuttelemassa poroihin, niin kyllä se ennen pitkää ymmärtää ettei poroja saa pyytää.

Mies ja metsästyskoira poroaitauksessa porojen keskellä.
Hirvikoira Rocky on oppinut, että porot voi jättää rauhaan. Kuva: Antti Ullakko / Yle

Maununiemen tilalla on viime kuukausien aikana käyty siedättämässä useita lintukoiria poroihin, mutta hirvikoiria ei ole näkynyt kuin yksi. Maununiemi epäilee hirvenpyytäjien pelkäävän, että koira jättää myös hirvet rauhaan mikäli siltä kielletään porojen pyytäminen.

Pelko on Maununiemen mukaan turha, hänellä itsellään on kaksi hirvikoiraa, jotka ovat porovapaita.

– Kyllä hirvikoira, jos sillä on vetoa hirvelle, niin ei se sitä hirvenhaukkua siitä kyllä lopeta.

Linnunmetsästyksen yhteydessä on tapahtunut vain pari porovahinkoa vuosittain viimeisen kahden vuoden aikana. Koirien tekemiä porovahinkoja sattuu kaiken kaikkiaan hieman vajaa sata vuosittain.

Vertailun vuoksi Paliskuntain yhdistyksen mukaan porokolareissa kuoli vuoden 2021 aikana 4862 poroa ja junan alle jäi 390 poroa.

Hirvikoira Rocky oppi porovapaaksi
Kuuntele kuinka 6-vuotias hirvikoira Rocky oppi jättämään porot rauhaan. Rovaniemeläinen poroyrittäjä ja hirvenmetsästäjä Ari Maununiemi kertoo Rockyn tarinan. Jari Peltoperä haastattelee.

Koiran omistajalle voi tulla kallis lasku

Koiran aiheuttama porovahinko voi tulla koiran omistajalle kalliiksi, mikäli koira on käynyt poroihin fyysisesti kiinni ja poroja on kuollut tai niitä on jouduttu loukkantuneena lopettamaan.

– Korvauksia haetaan virallisten ohjekorvausarvojen mukaan ja koiran omistajalle tulee pahimmillaan maksettavaa tuhansia euroja, jos poroja kuolee tai loukkaantuu useampia. Ne ei kelpaa enää esimerkiksi ihmisravinnoksi, muistuttaa Sampo Pasma.

Yksi keino vähentää koirien aiheuttamia porovahinkoja voisi olla vaatia koiralta porovapaustodistus, ennen kuin sen kanssa pääsee metsästämään. Tällainen käytäntö on Norjassa.

Simolainen Atte Miettunen on kouluttanut lintukoiransa porovapaiksi
Valveutunut koiran omistaja opettaa pennun jo pienestä pitäen poroista vapaaksi. Jari Peltoperän juttukaverina on simolainen Atte Miettunen.
SImolainen Atte Miettunen ja hänen kaksi koiraansa Nappi ja Ukko.
Atte Miettunen ja karkeakarvaiset saksanseisojat Nappi ja Ukko. Kuva: Juuso Stoor / Yle

Atte Miettusen mukaan se voisi toimia meilläkin.

– Norjassahan poronvapaustodistus vaaditaan lampaista ja poroista. Suomessakin on sitä kokeiltu 10–15 vuotta sitten. Jos malli toimii Norjassakin, niin miksei se Suomessakin toimisi.

Millaisia ajatuksia lukiessa heräsi? Voit osallistua keskusteluun Yle Tunnuksella 17.9. kello 23 saakka.

Lue myös:

Koirien aiheuttamista porovahingoista kerätään tilastotietoa – arviolta sata tapausta vuosittain, kuolemia muutamia kymmeniä

8-vuotias labradorinnoutaja Utu on mielipuuhassaan etsiessään ammuttuja sorsia – kokenut linnustaja: "Koirien käyttö on lisääntynyt, mikä on positiivista"

Hirvenmetsästys kuohuttaa yhä Lapissa – Savukoski haluaisi rajoittaa ulkopaikkakuntalaisten pääsyä hirvimaille