Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Kemin kaupunginteatterin viimeisen syksyn ensimmäinen ensi-iltanäytelmä on Ihmeellinen maalari

Lakkautettava kaupunginteatteri tuo syksyn alkajaisiksi näyttämölle värikkään tarinan musiikkeineen. Teatteritoiminnan on määrä siirtyä vuodenvaihteessa teatteriyhdistykselle.

Johanna Virsunen näyttelee Kemin kaupunginteatterin näytelmässä Ihmeellinen Maalari. Toisessa kädessä on iso maaliämpäri, toinen käsi on levitettynä.
Ihmeellisenä maalarina Johanna Virsunen loihtii maailmaan värejä myös laulamalla, soittamalla ja tanssahtelemalla. Kuva: Juuso Stoor / Yle
  • Pirkko Kukko-Liedes

Kemin kaupunginteatterin viimeisen näytäntökauden ensimmäinen ensi-iltanäytelmä on kaikenikäisille sopiva Ihmeellinen maalari.

Virolaisen Ellen Niitin kirjoittaman ja Ursula Sinervon suomentaman tarinan esittää Johanna Virsunen. Hän on myös säveltänyt ja esittää näytelmän musiikin.

Tarinan on monologiksi sovittanut ja ohjannut Satu Tala. Ihmeellinen maalari jää Talan jäähyväistyöksi Kemin kaupunginteatterissa, sillä hän jää syyskuun lopussa eläkkeelle näyttelijän työstään.

Maalari tuo värit maailmaan

Ihmeellisessä maalarissa harmaaseen ja tylsään maailmaan saapuu maalari, joka osaa tehdä värejä. Värien lisäksi hän sekoittaa pienen kylän ihmisten arjen.

Näytelmää esitetään Tullimakasiinissa, ja lisäksi sen voi tilata vaikka kotiin, kouluun tai päiväkotiin. Esityksen ensi-ilta on ensi lauantaina.

Kaikki esityksen vaatimat elementit on tehnyt teatterin oma väki. Lavastuksen on suunnitellut Kaisa Niva ja rakentanut Jussi Okkonen. Maalarin taulut on luonut Kaisa Niva, tarpeiston on valmistanut Toni Luukinen. Puvut on suunnitellut Sirpa Santonen ja ommellut Elli Lääkkö.

Kaupunginteatterin viimeiseksi näytelmäksi on jäämässä Kolmen kimppa, joka tulee ensi-iltaan syyskuun loppupuolella. Lisäksi teatteri järjestää syksyn kuluessa neljä improvisaatioklubia.

Ihmeellinen maalari tuo väriä Kemin kaupunginteatterin viimeiseen syksyyn
Kuva: https://areena.yle.fi/podcastit/1-63392398

Tulevaisuudesta on vielä paljon kysymysmerkkejä

Teatteritoiminnan on Kemissä määrä siirtyä vuodenvaihteessa teatteriyhdistykselle. Valtionosuuspäätöksen odotetaan tulevan viimeistään lokakuussa, mutta esimerkiksi tilajärjestelyt ovat vielä pahasti auki.

Suunnitelmissa on ollut remontoida teatterin harjoitustilana toimivaan kiinteistöön esitystila ja kunnollinen katsomo oheispalveluineen. Tullimakasiiniin mahtuu vain puolensataa katsojaa, kun harjoitustila Pankkiin saataisiin yli 150 hengen katsomo.

Lue myös:

Teatteri saa Kemissä pysyvät tilat entisestä pankkirakennuksesta

Kemin teatterista vastuun ottava yhdistys on perustettu – tilakysymys on edelleen ratkaisematta

Lisää Lapin uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.