Pirkanmaan hoitokodin huonosta työilmapiiristä on uutisoitu pitkin kesää. Elokuun lopussa ilmapiirikriisi huipentui hoitokodin johtajan irtisanoutumiseen. Myös osa hallituksesta erosi.
Irtisanoutumisen jälkeen ilmapiiri hoitokodissa on parantunut. Näin vakuuttaa hoitokodin työsuojeluvaltuutettu, sairaanhoitaja Eeva Peltomäki ammattiliitto Tehyn järjestölehdelle.
Tehy-lehden nettisivulla julkaistussa jutussa Peltomäki kertoo, että tilanteen ratkeamisen jälkeen työntekijöille on järjestetty kaksi kriisikeskustelua ja luvassa on myös työnohjausta.
Peltomäki kertoo jutussa myös, että kymmenen hoitokodista muualle lähtenyttä työntekijää ilmoittautui nopeasti halukkaaksi keikkailemaan vanhassa työpaikassaan, kun tieto johtajan irtisanoutumisesta tuli.
Yle ei ole tavoittanut Peltomäkeä haastatteluun.
Hoitokodin johtajan erosta uutisoitiin elokuun 22. päivänä. Anu Kartovaara ei tuolloin halunnut antaa kommenttia Ylelle, eikä hän myöskään ole kommentoinut asiaa Tehy-lehdelle.
Lue lisää: