Salpausselän kirkossa on sisäilmaongelma.
Viime keväällä tehdyn kosteus- ja sisäilmatutkimuksen mukaan kirkkorakennuksen ja piharakennuksen ilmasta löydettiin mineraalivillakuituja. Ne ovat lähtöisin vanhan ilmanvaihtojärjestelmän äänenvaimentimista ja ulkoseinärakenteiden lämmöneristeistä.
Kirkon eristeistä otetuissa näytteissä huomattiin myös viitteitä mikrobivaurioista. Piharakennuksesta otetuissa näytteissä mikrobivaurioita ei ollut.
Yksittäisiä tilaisuuksia kirkossa voidaan järjestää normaalisti, mutta pysyvät toiminnot, kuten esimerkiksi lasten kerhotoiminta, on siirretty toisaalle, sanoo Lahden seurakuntayhtymän kiinteistöpäällikkö Jukka-Pekka Penttinen.
Tulevan syksyn aikana sisäilman laatua pyritään parantamaan väliaikaisin ratkaisuin. Rakenteita tiivistetään ja äänenvaimentimia pinnoitetaan mineraalivillakuitujen määrän vähentämiseksi.
Valmisteilla on myös kirkkotilojen peruskorjaus, josta hankesuunnittelu käynnistyy nyt syksyllä.
Lisää Päijät-Hämeen uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.