Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Poliisi: Ei näyttöä, että Savonlinnan pullopommi olisi liittynyt Pride-kulkueeseen, toiselle räjäyttäjistä sakkotuomio

Kaksi alaikäistä räjäytti pullopommin talon sisäpihalla, kun läheisessä puistossa oli käynnissä seksuaalivähemmistöjen oikeuksia ajava Pride-tapahtuma. Näyttöä pommin yhteydestä Prideen ei tutkinnassa löytynyt.

Poliisin hihamerkki
Toinen pojista sai sakkotuomion, toinen oli alle 15-vuotias. Kuva: Matias Väänänen / Yle
  • Tuukka Lukinmaa

Savonlinnassa Pride-kulkueen aikana elokuussa pullopommin räjäyttäneistä alaikäisistä nuorista toinen on saanut sakkotuomion. Toinen oli alle 15-vuotias eikä siten ole rikosoikeudellisessa vastuussa.

Rikosnimike oli toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen tai aineen hallussapito.

Poliisin mukaan viemärin avaamiseen käytetystä aineesta rakennettu pommi räjäytettiin Puistokadulla sijaitsevan talon sisäpihalla. Talon toisella puolella on Joel Lehtosen puisto, jossa Pride-kulkue järjestettiin.

Rikoskomisario Tuomo Lepolan mukaan ei löytynyt näyttöä siitä, että pommin räjäyttäminen olisi ollut yhteydessä Pride-kulkueeseen tai siitä että kulkuetta olisi yritetty pommin räjäyttämisellä häiritä.

Lue lisää aiheesta:

Alaikäiset räjäyttivät omatekoisen pullopommin Pride-kulkueen lähellä Savonlinnassa

Poliisi: Savonlinnan Pride-tapahtuman ja pullopommin yhteydestä ei ole varmuutta