Nilsiässä palaneen rivitalon isännöitsijä uskoo, että paikalle saadaan rakennettua uusi talo.
Viime yönä Sepontiellä alkanut tulipalo tuhosi 11 asunnon rivitalon täysin. Vuonna 1973 rakennetussa talossa oli yksiöitä ja kaksioita.
Talossa oli syttymishetkellä yhteensä viisi asukasta, joista kaksi savulle altistunutta kuljetettiin hoitoon.
Isännöitsijä Juha Ahosen mukaan palosta aiheutui ainakin miljoonan euron vahingot. Talolla on kuitenkin täysarvovakuutus.
– Ensimmäisenä odotamme vakuutusyhtiön korvauspäätöstä. Sitten aletaan suunnitella jatkoa, Ahonen kertoo.
Isännöitsijä uskoo, että tahtotilana on rakentaa uusi talo
Yksi palaneen talon asukkaista teki hätäilmoituksen puoli kahden aikaan yöllä. Isännöitsijä Ahonen kuuli tapahtuneesta kuitenkin vasta aamulla.
– Viiden aikaan herätessäni huomasin, että palokunnasta on soitettu. Arvasin, että jotain on tapahtunut.
Ahonen kertoo tuntevansa valtaosan palaneen talon asukkaista. Ainakin yksi asukkaista oli asunut talossa erittäin pitkään.
Isännöitsijä uskoo, että asukkaiden tahtotila on uuden vastaavanlaisen talon rakentaminen paikalle.
– Palanut talo oli ikäisekseen suhteellisen hyvässä kunnossa, Ahonen toteaa.
Asukkaat saavat apua kaupungilta ja Suomen Punaiselta ristiltä
Kuopion kaupungin johtava sosiaalityöntekijä Anne Kolari kertoo, että sosiaali- ja kriisipäivystyksen työntekijät jalkautuivat auttamaan rivitalon asukkaita jo yöllä. He järjestivät tilapäisen majoituksen kolmelle henkilölle.
Sosiaali- ja kriisipäivystyksen tehtävä on reagoida akuuttitilanteessa etsimällä avuntarvitsijoille tilapäinen majapaikka sekä vaatetta.
– Tästä eteenpäin jatkaa kaupungin sosiaalihuolto. He jatkavat peruspalveluissa asioiden järjestämistä, Kolari tiivistää.
Myös Suomen Punaisen ristin Nilsiän osaston vapaaehtoiset ovat keskiviikkoaamuna ryhtyneet kartoittamaan rivitalon asukkaiden avuntarvetta.
SPR:n Savo-Karjalan piirin toiminnanjohtaja Kaisu Haatajan mukaan aluksi selvitetään arjen asioita eli sitä, mistä ruokaa ja lääkkeitä. Lisäksi asukkaille tarjotaan henkistä tukea.
– Kolme ensimmäistä päivää on akuuteimmat ja tärkeimmät. Jokaisen henkilön kohdalla tehdään kartoitus, Haataja kertoo.
Konkreettista apua hankitaan Nälkäpäivä-keräyksessä kerätyillä varoilla. Vaatteiden ja suojan lisäksi lääkkeet ovat ensisijaisen tärkeitä.
– Moni tarvitsee yleensä kuljetuksen kauppaan tai apteekkiin. Näitä asioita katsotaan yhdessä, Haataja sanoo.
Läheinen päiväkoti on kiinni loppuviikon, jatkosta ei vielä tietoa
Tien toisella puolella sijaitseva Nilsiän päiväkoti ei päässyt keskiviikkoaamuna avaamaan oviaan tulipalosta aiheutuneiden savuvahinkojen takia. Päiväkodin johtaja Tarja Kniivilä kertoo, että vanhemmat ovat pystyneet järjestämään lastenhoidon keskiviikkona hyvin.
– Kaikki ovat olleet ymmärtäväisiä tässä poikkeuksellisessa ja yllättävässä tilanteessa, Kniivilä kiittelee.
Päiväkoti ei tule avautumaan ainakaan tällä viikolla ollenkaan. Vanhempia on tiedotettu tilanteesta keskiviikkona. Nilsiän päiväkodissa on noin sata lasta ja 25 työntekijää.
– Jatkoa arvioidaan loppuviikon aikana. Palovahinkoja päiväkodissa ei ole, mutta savuvahingot ovat mittavia, Kniivilä jatkaa.
Nilsiän päiväkoti sijaitsee palaneen rivitalon vieressä tien toisella puolella. Tuuli on puhaltanut savua juuri päiväkodin suuntaan, joten työtä riittää.
– Piha, katot ja kaikki ilmastointilaitteet on putsattava. En osaa sanoa, kuinka nopeasti kaikki tämä tapahtuu, Kniivilä huokaa.
Tilanteen selvittämistä on tehty koko keskiviikkopäivän ajan ja sitä tullaan jatkamaan lähipäivinä. Kniivilä sanoo, että kaikkien perheiden tilanne tullaan kartoittamaan.
– Jos joudumme sijoittamaan lapsia ensi viikollakin muualle, pyrimme palvelemaan perheitä mahdollisimman hyvin ja siten, että arki rullaa. Tarvitsemme aikaa, kun lapsia on näin iso määrä.
Aiheesta aiemmin:
Tulipalo tuhosi yöllä rivitalon Kuopion Nilsiässä, asukkaat saatiin evakuoitua