Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Etelä-Pohjanmaan hoitovelka kasvoi kesällä – kurottavissa vielä hyvin kiinni

Elokuun viimeisenä päivänä ylittyi 244 potilaan hoitotakuuaika. Määrä ei ole kovin suuri, mutta johtajaylilääkäri huomauttaa, että yksikin on liikaa.

Leikkaussali
Hoitotakuuylitykset kohdistuvat erikoisaloille, joilla tehdään pääasiassa kiireettömiä leikkauksia. Kuvituskuva. Kuva: Jyrki Lyytikkä / Yle
  • Päivi Rautanen

Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä on kertynyt jonkin verran hoitovelkaa kevään ja kesän aikana. Vt. johtajaylilääkäri Raimo Jokisalon mukaan kiinni kuromista riittää, mutta tilanne ei ole paha.

Elokuun lopulla sairaanhoitopiirissä odotti hoitoa 5 435 potilasta. Heistä 4,5 prosentilla eli 244 potilaalla ylittyi puolen vuoden hoitotakuu. Vielä kevättalvella hoitotakuu meni yli vain sadalla potilaalla.

Etelä-Pohjanmaan koko hoitojonon mediaaniluku on noin kaksi kuukautta.

Hoitovelan syntymiseen ovat vaikuttaneet koronavuodet, hoitajapula ja kevään mahdollisiin työtaistelutoimiin varautuminen.

Kiireettömiin leikkauksiin pääsy on viivästynyt

Raimo Jokisalo arvioi, että hoitojonot kurotaan kiinni kohtuullisessa ajassa, kunhan sairaalan kaikki toiminnot saadaan normaalisti pyörimään.

– Hoitotakuuajan ylittäneiden määrä ei ole suuri, mutta toisaalta yksikin on liikaa.

Hoitotakuu on ylittynyt pääasiassa heillä, jotka odottavat kirurgisia toimenpiteitä. Yleensä hoitotakuuylitykset kohdistuvat erikoisaloille, joilla tehdään etupäässä kiireettömiä leikkauksia.

Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä hoitotakuuaikoja on mennyt eniten umpeen plastiikka-, yleis-, vatsa- ja verisuonikirurgiassa ja urologiassa.