Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Hoitajien siirtokielto vaikuttaa sairaanhoitopiirien toimintaan: Kanta-Hämeessä hoitajille ei toistaiseksi myönnetä palkatonta vapaata

Sekä Päijät-Sotessa että Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirissä herättiin torstaiaamuna hoitajakiistassa uuteen tilanteeseen, kun hoitajaliitot olivat päätyneet asettamaan tilapäisen siirtokiellon kunta-alalle.

Kanta-Hämeen keskussairaalan pääsisäänkäynti.
Kanta-Hämeen keskussairaalan tehohoitajien lakonuhka väistyi, kun Helsingin käräjäoikeus kielsi ensi viikolle kaavaillun lakon. Arkistokuva. Kuva: Anne-Maria Niskanen / Yle
  • Anne-Maria Niskanen

Hoitajaliitot Tehy ja SuPer ovat ilmoittaneet tiukentavansa työtaistelutoimiaan. Järjestöt päättivät keskiviikkoiltana asettaa tilapäisen siirron kiellon kunta-alalle. Se tarkoittaa, että liittojen jäseniä ei saa siirtää toiseen työtehtävään tai työskentelypaikkaan. Tehy ja SuPer kertovat myös jatkavansa joukkoirtisanoutumisen valmistelua.

Päijät-Soten henkilöstöpäällikkö Pirjo Manninen kertoo, että hoitajaliittojen siirtokielto ei tullut yllätyksenä. Päijät-Sote on pyrkinyt huolehtimaan palvelujen sujumisesta työtaistelun aikana. Siirtokiellon vaikutukset ovat vielä auki.

– Varsinkin lähiesimiehemme ovat erittäin ison taakan alla, koska he järjestelevät työtä ja toimintoja niin, että palvelut pystytään takaamaan. Nähtäväksi jää, minkälaiset vaikutukset tällä on pitemmän päälle.

Hoitajaliitot asettivat kiellon siirtyä työtehtävistä toisiin, hoitoon ei välittömiä vaikutuksia
Siirtokiellon vaikutukset ovat vielä auki, kertoo Mika Moksun haastattelema henkilöstöpäällikkö Pirjo Manninen.

Työvapaita ei myönnetä

Hoitajien siirtokielto ei tullut yllätyksenä Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirille. Kuten koko työtaistelun ajan, niin myös tässä tilanteessa lähtökohtana on potilasturvallisuudesta huolehtiminen, muistuttaa johtajaylihoitaja Kirsi Leino.

Siirron vaikutuksia on mahdotonta arvioida, mutta Leinon mukaan tässä tilanteessa ei toistaiseksi myönnetä palkattomia tai työvapaita eikä osallistuta talon ulkopuolisiin koulutukseen, sillä kaikki tarvitaan hoitotyöhön.

– Sairaanhoitopiiri selvittää myös, miten meidän työsopimusta, jonka kaikki työntekijät allekirjoittavat, tulkitaan verrattuna Tehyn ja SuPerin antamaan tilapäisen siirron kieltoon.

Työsopimuksessa lukee, että tehtävänimikkeeseensä kuuluvien tehtävien lisäksi työntekijä tai viranhaltija on velvollinen tekemään myös muuta työnantajan hänelle osoittamaa työtä. Työn suorittamispaikka on sairaanhoitopiirin alue, joka muodostuu sairaanhoitopiirin kuntayhtymään kuuluvista kunnista.

Hoitajien työehtokiistan sovittelua jatketaan ensi viikolla. Yle seuraa sovittelua tässä artikkelissa.