Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Oulun poliisi muistuttaa, ettei anastettuja polkupyöriä saa palauttaa omistajilleen "oman käden oikeudella"

Anastetun polkupyörän saa ottaa haltuunsa vain sen laillinen omistaja. Muiden kannattaa ilmoittaa anastetuksi epäilemästään pyörästä poliisille.

Kuoppanummen koulukeskus Vihdin Nummelassa, pihalla polkupyöriä sikinsokin.
Hylätyn näköinen ja lukitsematon polkupyörä ei välttämättä ole varastettu. Kuva: Paula Tiainen / Yle
  • Pekka Loukkola

Oulun poliisin tietojen mukaan jotkut kansalaiset ovat oma-aloitteisesti etsineet anastettuja polkupyöriä tarkoituksenaan palauttaa niitä takaisin omistajilleen. Poliisi varoittaa polkupyörien etsinnässä piilevän myös riskejä: Pyörien etsijät eivät aina ole varmoja, onko heidän löytämänsä pyörä ilmoitettu anastetuksi tai kuka on pyörän omistaja.

Rikoskomisario Jan Sormunen varoittaa liiallisesta innosta kerätä ja palauttaa varastettuja polkupyöriä.

– Jos on epävarmuutta selvittää kenen pyörä on, sen voi selvittää vain pyörän omistaja tai poliisi. Oulussakin on tapahtunut, että pyöriä on kerätty talteen olettaen, että pyörä on varastettu. Aina ei kuitenkaan ole kyseessä pyörävarkaus. Siksi yhteys poliisiin, kertoo Sormunen.

Ottamalla pyörän haltuunsa anastettuja pyöriä etsivä henkilö saattaa itse joutua epäillyksi rikoksesta.

Lain mukaan anastettua omaisuutta etsiessä tulee ensisijaisesti ottaa yhteyttä toimivaltaiseen viranomaiseen eli poliisiin. Jos viranomaisapua ei ole saatavilla, ainoastaan omaisuuden laillisella omistajalla on oikeus itseapuun eli ottaa haltuun häneltä anastettu omaisuus.

Poliisi arvostaa kansalaisten oma-aloitteisuutta ja aktiivisuutta pyörävarkauksien ehkäisemisessä, sillä siitä on merkittävä apu anastetun omaisuuden löytymisessä, rikoksen selvittämisessä ja rikosten ennalta ehkäisyssä.

Jotta anastetun pyörän löytäjä ei itse joutuisi rikoksesta epäillyksi, kannattaa hänen noudattaa seuraavia poliisin ohjeita:

  • Jos löydät polkupyörän, jota epäilet anastetuksi, ilmoita pyörästä poliisille soittamalla hätäkeskuksen puhelinnumeroon 112. Tällöin poliisi varmistaa, onko kyseinen polkupyörä ilmoitettu anastetuksi vai ei. Poliisin tehtävä on palauttaa anastettu esine omistajalleen ja tutkia rikos.
  • Jos joku on julkaissut kuvan häneltä anastetusta polkupyörästä ja löydät vastaavanlaisen pyörän jostain, voit ilmoittaa pyörän sijainnin paitsi poliisille myös kuvan julkaisijalle. Tällöin kuvan julkaisija voi käydä varmistamassa, onko kyse juuri häneltä anastetusta polkupyörästä.
  • Jos löydät polkupyörän, joka on ilmiselvästi hylätty esimerkiksi maastoon tai heitetty pusikkoon, voit toimittaa sen löytötavaratoimistoon.

Poliisi muistuttaa, että suinkaan kaikki lukitsemattomat polkupyörät eivät ole anastettuja. Oman pyöränsä saa jättää lukitsemattomana pyörävarastoon tai ulos, ja jotkut yksinkertaisesti unohtavat lukita pyöränsä.

Herättikö juttu ajatuksia? Voit keskustella aiheesta Yle-tunnuksella 20.09. kello 23 saakka.

Aiheesta lisää:

Polkupyörän katoaminen on yhä todennäköisempää suven edetessä – Oulun poliisilaitoksen alueella on viety yli 350 pyörää alkuvuoden aikana

Seuraa mitä lähelläsi tapahtuu. Lue ja katso lisää uutisia Pohjois-Pohjanmaalta.