Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Asiantuntijoiden apu voi ehkäistä velkaantumista – Talousneuvolat avautuvat syksyllä Päijät-Hämeessä

Talousneuvoloita järjestetään loppuvuoden aikana sekä kasvokkain että puhelimitse.

En blå plånbok med några utfällda mynt på ett bord
Rahavaikeuksiin joutunutta halutaan auttaa jo ennen kun hän joutuu velkakierteeseen. Kuva: Agneta Gestrin / Yle
  • Sini Ojanperä

Päijäthämäläisille tarjotaan tänä syksynä ennaltaehkäisevää talousneuvontaa.

Ulosottolaitos sekä oikeusaputoimiston talous- ja velkaneuvonta järjestävät Talousneuvoloita syys-, loka- ja marraskuussa yhteistyössä eri toimijoiden kanssa. Paikalla on talous- ja velkaneuvojan sekä ulosottolaitoksen edustajan lisäksi vaihtelevasti myös muita asiantuntijoita muun muassa Kelasta, sosiaalitoimesta ja työllisyyden kuntakokeilusta.

Asiantuntijat ovat tavattavissa kasvokkain kolme kertaa Lahden Ohjaamossa ja Heinolassa Salpauksen tiloissa. Lisäksi Talousneuvola palvelee puhelimitse kolmena päivänä loka-joulukuussa.

Tavoite on auttaa ihmisiä jo hyvissä ajoin ennen velkaantumista. Syksyllä myös arvioidaan, minkä verran tämänkaltaiselle palvelulle on tarvetta.

Lisää Päijät-Hämeen uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.