Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Museokortin suosio kasvaa entisestään – näissä paikoissa sitä käytettiin Keski-Suomessa eniten

Voimassa olevia Museokortteja on koko maassa tällä hetkellä noin 240 000.

Museokorttia näytettään lukulaitteelle.
Museokortilla pääsee yli 300 museoon Suomessa. Arkistokuva. Kuva: Antti Haanpää / Yle
  • Heli Kaski

Museokorttia on käytetty tänä vuonna enemmän kuin koskaan aiemmin.

Keski-Suomessa suosituimmat museokorttikohteet olivat kesällä Keski-Suomen museo, Jyväskylän taidemuseo, Suomen käsityön museo, Ilmavoimamuseo ja Taidelaitos Haihatus.

Tähän mennessä 240 000 museokortilla on koko maassa ollut yli 1,2 miljoonaa käyntikertaa (museot.fi). Tämä on 20 prosenttia enemmän kuin ennen koronaa.

Museokortti on vuoden voimassa oleva pääsylippu 350 museoon ympäri Suomen.

Kortti lanseerattiin vuonna 2015 ja sen on todettu kasvattavan museoiden kävijämääriä sekä tuloja. Kortti madaltaa kynnystä vierailla museoissa.

Museokortin myyntitulot palautetaan museoille kävijämäärien perusteella. Museot saavat korvauksen jokaisesta Museokortilla maksetusta sisäänpääsystä.

Museokortin hinta vuonna 2022 on 74 euroa, ja voimassa olevan kortin uusinta maksaa 69 euroa.