Poliisi on käynnistänyt Vanhan Porvoon elokuisesta tulipalosta esitutkinnan, vahvistaa Itä-Uudenmaan poliisi.
– Tahallisuus ja huolimattomuus ovat nimikkeissä, mutta mistään tuhotyöstä ei ketään epäillä, kertoo rikoskomisario Freddie Cederlund.
Rikoskomisarion mukaan palonsyyntutkinnan perusteella asiassa on syytä epäillä törkeää yleisvaaran tuottamusta, rakentamisrikkomusta, pelastusrikkomusta ja ympäristörikkomusta.
Poliisi ei vielä tässä vaiheessa tiedota asiasta enempää, koska tutkinta on kesken.
Vanhan Porvoon elokuinen tulipalo aiheutti laajoja palo- ja vesivahinkoja ainakin ravintola Meat Districtin, Ani’s Cafén sekä koti- ja keittiöliike Welmansin tiloissa. Henkilövahinkoja ei sattunut.
Tulipalossa oli suuri leviämisvaara. Tyyni sää vaikutti siihen, että tulipalo ei levinnyt puutaloalueella laajemmalle.
Sammutustöissä oli mukana enimmillään parikymmentä yksikköä koko itäiseltä Uudeltamaalta.
Esitutkinnan alkamisesta kertoi aiemmin Uusimaa.
Lue myös: