Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Lämmityspuut viety käsistä, suomalaiset varautuvat vaikeaan talveen – puuyrittäjä: "Tämä on halolla lyönyt päähän, ihan täysin"

Suomalaiset ovat syksyn aikana hakeneet säästöjä korkeisiin sähkölaskuihin hamstraamalla puuta kotien lämmittämiseen. Samaan aikaan EU:n parlamentti päätti olla suosimatta puulämmittämistä.

Uusi_Pääkuva.jpg
Helsingin vanhassa Käpylässä varaudutaan talvea varten. Kuva: Pasi Peiponen / Yle
  • Pasi Peiponen

Helsinkiläisillä Eija Virtasella ja Hannu Saarniolla on käynnissä jokasyksyiset puutalkoot.

Neljä kuutiota kuivaa koivuhalkoa lentää tottuneesti halkokellariin. Pariskunnalla on iso puutalo, joka lämpiää pääosin sähköllä.

Nyt sähkölaskua yritetään painaa alas polttamalla puuta.

– Talvella säästöä voi tulla sähkölaskuissa neljäsosa tai puolet. Ilman puuta sähkölasku olisi vielä korkeampi, Hannu Saarnio kertoo.

Samoilla linjoilla on on vantaalainen omakotitaloasukas Mika Nylund, jonka kuukausittaiset sähkölaskut ovat olleet talvisin 400–500 euroa.

Hän on tilannut pihaansa kolme kuutiota puuta ja maksanut satsista kolmisensataa euroa.

Puu_Kuva_uusi_11.jpg
Mika Nylundin mielestä puun lämpö on mukavampaa kuin sähkölaskun maksaminen. Kuva: Pasi Peiponen / Yle

– Enempää en viitsisi kyllä maksaa, Nylund miettii pihamaallaan.

Puuta seuraavan kerran joulukuussa

Lämmityspuuyrittäjät ovat eläneet viime kuukaudet poikkeuksellisia aikoja. Kauppa on käynyt poikkeuksellisen hyvin, ja useassa paikassa puu on loppu.

Vihtiläinen puuyrittäjä Tommi Lönnrot kuljettaa lämmityspuuta asiakkaille pääkaupunkiseudulla. Kesästä lähtien menekki on ollut hurjaa.

– Täähän on halolla lyönyt päähän! Ihan täysin, Lönnrot nauraa.

Lönnrotin oli pakko keskeyttää jopa kesälomansa tilaustulvan takia.

Puu_Kuva_5.jpg
– Me varauduttiin kesällä 30 tilaukseen, mutta saatiinkin 300 tilausta, Lönnrot kertoo. Kuva: Pasi Peiponen / Yle

Koska lämmityspuuta olisi hänen varastostaan saatavilla pääkaupunkiseudulla?

– Itsenäisyyspäivän tienoilla. Ihan sama tuleeko noutamaan vai kuljetetaanko. Siihen asti kaikki on varattu, Lönnrot toteaa.

Tervetuloa Brysselistä palelemaan

EU:n parlamentti linjasi äskettäin, mikä on uusiutuvaa energiaa ja mikä ei.

Parlamentti äänesti, ettei metsästä saatava biomassa eli puut, kannot tai oksat saisi enää uusiutuvan energian tukea.

Puuta saisi toki edelleen polttaa kotitalouksien lämmityksessä.

Linjauksellaan EU:n parlamentti haluaa leikata ilmastopäästöjä 55 prosenttia vuoteen 2030 mennessä.

Puu_Kuva_9.jpg
Parikkalassa lastataan lämmityspuuta Etelä-Suomen markkinoille. Kuva: Pasi Peiponen / Yle

Parlamentin kanta ei ole lopullinen linjaus puun polttoon.

Asia siirtyy seuraavaksi EU:n komission ja jäsenmaiden käsiteltäväksi.

Suomessa parlamentin tuore kanta on herättänyt ärhäkästä keskustelua sen merkityksestä kotimaiselle puuenergia-alalle.

Puun poltolla on iso merkitys Suomelle.

Vuonna 2020 puun suora osuus asumisen energiankulutuksesta oli 21,6 prosenttia.

Parikkalassa toimivan lämmityspuuyrityksen Juha Tuunaselle parlamentin linjaus maistuu puulta.

Tuunasen yritys myy lämmityspuuta muun muassa pääkaupunkiseudulle.

– Tervetuloa Brysselistä tänne ensi talven pakkasien aikaan. Ei tästä tule yhtään mitään, jos puun poltto Suomessa kiellettäisiin. Ei, ei toimi homma, Tuunanen manaa.

Puu_Kuva_4.jpg
Juha Tuunanen uskoo kuorettoman puun tulevaisuuteen: – Energia on parempi ja päästöjä on vähemmän, Tuunanen ennustaa. Kuva: Pasi Peiponen / Yle

Tuunasen mielestä paljon tärkeämpää ympäristön ja kotitalouksien kannalta olisi puulla lämmittämisen taito.

Oikea lämpötila ja tulipesien tulisi olla hoidettu ja kunnossa.

– Jos yritetään polttaa pitempään puuta suuremman lämmön takia, silloin juuri tulee päästöjä, Tuunanen arvioi.

Juttua täsmennetty 12.10.2022 kello 21.11: Juttuun tarkennettu Euroopan parlamentin kanta puunenergian uusiutuvan energian tuesta. Jutusta poistettu lause, josta voi tulkita, että kotitalouksien puun polttoa olisi taloudellisesti tuettu.

Voit keskustella aiheesta torstaihin 13.10. klo 23:een asti.

Lisää puun käytöstä lämmitysenergiana A-studiosssa ke 12.10. klo 21.05 TV1. Vieraina energiaosaston johtaja Pia Oesch Huoltovarmuuskeskuksesta ja suojeluasiantuntija Hanna Aho Suomen luonnonsuojeluliitosta. Mukana myös Kuopion energian toimitusjohtaja Esa Lindholm.

Katso A-studio aiheesta.