Istuimme puolisoni kanssa hampurilaisravintolan terassilla Las Vegasin pääkadulla. Oli lomamme toinen ilta, yö aavikkokaupungissa kuuma, ja ryystämämme paksut pirtelöt maistuivat taivaallisilta.
Äkkiä viereisestä kasinosta purkautui ulos hysteerinen ihmisjoukko. Kaikki juoksivat. Erotin ensimmäisten joukosta vaaleatukkaisen naisen kasvoillaan puhdas kauhu.
En tiennyt, mistä oli kyse, mutta pelko valtasi minut salamannopeasti. Tartuin puolisoni käteen ja pakenimme paikalta. En päästänyt kädestä irti seuraavaan tuntiin.
Moni ympärillämme puhui puhelimeen, kuulimme mainintoja ampujasta.
Pelko on meille tärkeä tunne. Se auttaa meitä selviytymään uhkaavissa tilanteissa. Tutkimuksen mukaan aivoissa pelko aktivoi tunteisiin, tarkkaavuuteen ja muistiin liittyviä alueita. Pelon pitkittyessä myös aistitiedon käsittelyyn ja odotukseen liittyvät alueet herkistyvät. Pelko saa myös sykkeen kohoamaan ja lihaksiin virtaa happipitoista verta.
Se auttoi meitä Las Vegasissa toimimaan ripeästi. Liikuimme vauhdilla ja valppaina eteenpäin ihmisjoukossa. Päässä jyskytti, miten päästä turvalliseen paikkaan, mihin suuntaan kannattaisi mennä? Moni ympärillämme puhui puhelimeen, kuulimme mainintoja ampujasta.
Silloin pelkoni alkoi muuttua paniikiksi. Ajatukset hajoilivat, sydän takoi rinnassa. Hoin itselleni: nyt on tärkeintä pysyä toimintakykyisenä. Ryhdyn hengittämään syvään: sisään nenän kautta, ulos suun kautta hitaasti puhaltaen.
Paniikki on tila, jossa pelko menee överiksi. Pelko ei enää parannakaan toimikykyäsi, vaan saatat päin vastoin lamaantua. Et tee enää huomioita ympäristöstäsi, sen sijaan katse kääntyy itseesi.
Aivoissa paniikkikohtaus näkyy uhan käsittelyyn liittyvien alueiden aktivoitumisena, sekä alueilla, jotka vastaavat kehontuntemusten käsittelystä.
Sitten painajainen muuttui pahemmaksi. Yhtäkkiä toinenkin kasino tyhjeni kadulle. Taas ihmiset säntäilivät kauhun vallassa.
Vaikka häilyin Las Vegasissa paniikin rajalla, pyrimme kuitenkin määrätietoisesti hotellia kohti, pois ihmisiä tulvivalta pääkadulta. Hälytysajoneuvojen sireenit ujelsivat tauotta ja kuuntelin tarkasti, että ne varmasti menivät poispäin meistä.
Sitten painajainen muuttui pahemmaksi. Yhtäkkiä toinenkin kasino tyhjeni kadulle. Taas ihmiset säntäilivät kauhun vallassa tönien hitaampia tieltään. Pian tyhjeni kolmas kasino, sitten neljäs...
Pelko ja paniikki voivat tunnetusti levitä kuin tuli kuivassa risukossa. Tutkimusten mukaan ihmisten vuorovaikutuksessa tapahtuu nopeaa ja tiedostamatonta tahdosta riippumattoman hermoston toiminnan tahdistumista. Syke, hengitystiheys, ihon sähkönjohtavuus, ja jopa pupillien koko voivat rytmittyä ihmisten välillä. Näin tunteet voivat nopeasti hypätä ihmisestä toiseen.
Tällaisesta tunteiden tarttumisesta voi olla hyötyä, kun toimitaan laumassa. Tunteet saattavat sisältävät hengissä pysymisen kannalta tärkeää tietoa. Tunnetilan jakaminen voi parantaa myös yhteistyökykyä ja siten selviytymistä.
Mutta on kolikolla toinenkin puoli. Tunteiden tarttuminen voi olla suorastaan vaarallista, jos pelko perustuu väärään tulkintaan ympäristöstä, tai jos kyseessä on silmitön paniikki.
Muutaman ihmisen hätäinen virhetulkinta oli johtanut pelon ja paniikin leviämiseen tuhansien joukkoon.
Las Vegasin kaaoksessa puolisoni oli onneksi koko ajan minua rauhallisempi. Hän rauhoitteli minuakin: ”Kuule, välillä huhut alkavat vain kiertää, eikä yhtäkään laukausta ole vielä kuultu.”
Kun viidennen kasinon kohdalla meitä taas varoitettiin ”tuolla tapetaan ihmisiä”, minäkin aloin vihdoin epäillä väärää hälytystä. Hotellin aulassa uskalsin vihdoin päästää puolison kädestä irti.
Hotellihuoneen turvassa selasimme puhelimiamme. Sosiaalinen media tiesi jo ”varmuudella”, mitä oli tapahtunut: kasinolla oli riehunut ampuja.
Uutisista valkeni kovin erilainen totuus. Paniikki oli lähtenyt liikkeelle kasinosta, jossa oli hajonnut ikkuna. Muutaman ihmisen hätäinen virhetulkinta oli johtanut pelon ja paniikin leviämiseen tuhansien joukkoon.
Nykymaailma tuntuu, varsinkin nyt, tarjoavan alati uusia pelon aiheita. Kansalaisia kehotetaan pitämään kuohunnankin keskellä pää ja järki kylmänä, jotta pysytään toimintakykyisinä.
Onneksi rauhallisuuttakin voi tartuttaa. Yksissä tuumin voi olla helpompi selvittää, mikä on asioiden todellinen laita. Ja vaikka olisikin syytä pelkoon, yhdessä ja rauhassa siitäkin todennäköisemmin selviää.
Katri Saarikivi
Kirjoittaja on aivotutkija, jolla kaikki tähänastiset pelot ovat suurin piirtein pysyneet hallussa. Paitsi ampiaisten kohdalla, siinä aivot vievät suoraan paniikkiin.
Kolumnista voi keskustella 15.11. klo 23.00 asti.