Kansallisooppera saa uuden taiteellisen johtajan.
Suomen kansallisoopperan ja -baletin säätiön hallitus teki valinnan kokouksessaan tänään tiistaina. Thomas de Mallet Burgess, 58, valittiin 76 hakijan joukosta.
– Thomas de Mallet Burgessilla on syvällinen ja monipuolinen ymmärrys oopperaohjelmistosta ja näkemys oopperan roolista yhteiskunnassa. Hän on hyvin kiinnostunut esityksen synnyttämästä kokemuksesta ja suhteesta esiintyjän ja yleisön välillä. Iloitsen tästä valinnasta ja uskon, että Thomasin kaudella ooppera tulee koskettamaan entistäkin laajempia yleisöjä, sanoo pääjohtaja Gita Kadambi tiedotteessa.
Thomas de Mallet Burgess ottaa uuden työn innolla vastaan.
– Suomen kansallisooppera on arvostettu organisaatio, jolla on näyttöä saavutuksistaan. Arvostan sen kunnianhimoa kehittää ja uudistaa traditioita ja jaan talon arvot korkeasta taiteellisesta tasosta ja yhteistyöstä.
Etäyhteydellä järjestetyssä tiedotustilaisuudessa de Mallet Burgess kertoi, että hän aikoo muuttaa Uudesta-Seelannista Suomeen. Lisäksi hän lupaili hymyssä suin opettelevansa suomea.
Ensiksi de Mallet Burgessin täytyy kuitenkin syventyä suomalaiseen oopperaperinteeseen. Hänen on tutustuttava säveltäjiin, teoksiin ja laulajiin. Tiedotustilaisuudessa uusi taiteellinen johtaja nosti esiin ainoastaan Kaija Saariahon nimen puhuttaessa suomalaisesta oopperasta.
Pääjohtaja Gita Kadambi muistutti, että ooppera on pitkälti yhteistyötä ja uudella taiteellisella johtajalla on tiimissään muun muassa ylikapellimestari Hannu Lintu.
Uuden taiteellisen johtajan sopimus solmittiin neljäksi vuodeksi ja se sisältää kolmen vuoden option. Ensimmäinen de Mallet Burgessin suunnittelema ohjelmisto nähdään kaudella 2025–2026.
Uudistusmielinen johtaja
Thomas de Mallet Burgessin kaudella Uuden-Seelannin oopperan yleisömäärät kasvoivat. Hän teki useita uudistuksia, joista osa herätti myös kritiikkiä.
Pääjohtaja Gita Kadambi muistuttaa, että Uudessa-Seelannissa de Mallet Burgessin rooli oli erilainen. Siellä tarvittiin paljon taloudellisia ja taiteellisia uudistuksia.
– Täällä Suomen kansallisoopperassa ei ole tarvetta vastaviin merkittäviin uudistuksiin tai muutoksiin. Rohkeus on kuitenkin tärkeä ominaisuus taiteellisella johtajalla.
Ennen Uuden-Seelannin oopperan pestiään Thomas de Mallet Burgess perusti Australiassa Lost & Found Opera -ryhmän ja toimi sen taiteellisena johtajana. Vuosina 2008–2011 hän vastasi Wexfordissa Irlannin ensimmäisen kansallisen oopperatalon taiteellisesta visiosta.
De Mallet Burgess on ohjannut oopperatuotantoja Uuden-Seelannin lisäksi muun muassa Canadian Opera Companyssa, Lontoon Royal Opera Housessa ja Wexfordin oopperafestivaalilla.
Kansallisoopperan nykyisen taiteellisen johtajan Lilli Paasikiven kausi päättyy ensi vuoden heinäkuun lopussa.