Kriittisten kohteiden ympäristössä on ollut Suojelupoliisin mukaan aiempaa enemmän droonitoimintaa.
– Droonihavainnot ovat lisääntyneet ja osa näistä havainnoista sijoittuu kriittisten infrastuktuurin kohteiden lähistölle, sanoo Supon erikoistutkija Lotta Hakala.
Hän on erikoistunut tutkimaan kriittiseen infrastruktuuriin kohdistuvia uhkia, joita aiheuttavat valtiolliset toimijat.
Kriittisellä infrastruktuurilla tarkoitetaan yhteiskunnan elintärkeitä rakenteita, muun muassa sähköntuotantolaitoksia ja liikennejärjestelmiä. Droonit ovat kauko-ohjattavia lennokkeja tai ilma-aluksia.
Havaintoja on tehty eri puolilla Suomea ja niitä seurataan aktiivisesti viranomaisyhteistyössä.
Hakalan mukaan Supo seuraa hyvin aktiivisesti tilannetta.
Osa havainnoista kyetään Hakalan mukaan vahvistamaan ja niissä on silloin yleensä kyse kaupallisesta kuvaustoiminnasta tai muusta lentotoiminnasta.
Suurin osa droonin lennättäjätahoista jää kuitenkin vahvistamatta.
– Teemme taustaselvityksiä, mutta emme pysty pääsemään kaikissa tapauksissa koskaan täysin jäljille siitä, kuka on ollut asialla.
– Emme voi sulkea pois mitään tahoa, Hakala toteaa.
Supo arvioi, että lisääntyneet havainnot liittyvät osaltaan yleiseen valppaustason kasvuun.
Supo myös kehottaa ihmisiä ilmoittamaan havainnoista, jotka varsinkin tapahtuvat kriittisten kohteiden lähellä.
– Jos kyse on lentokiellon rikkomisesta kriittisen infrastruktuurin lähellä, kannattaa olla paikallispoliisin yhteydessä, Hakala sanoo.
Havaintoja esimerkiksi Itä-Uudellamaalla
Supo selvittää droonihavaintoja yhdessä paikallispoliisin kanssa. Niitä on tullut eri puolilta Suomea ja aiempaa tiheämmin jo useamman kuukauden ajan.
Yksi alueista on Itä-Uusimaa, jonka poliisilaitoksen alueella sijaitsevat esimerkiksi Kilpilahden öljynjalostamo, Loviisan ydinvoimala, maan vilkkaimmat valtaväylät ja Helsinki-Vantaan lentoasema.
– Emme kerro yksittäisistä havainnoista, mutta meidän alueellamme on ollut droonihavaintoja kriittisen infrastruktuurin lähellä lentokieltoalueella, kertoo Itä-Uudenmaan poliisipäällikkö Ilkka Koskimäki.
– Hälytyksiä on ollut kevään, kesän ja syksyn aikana, hän sanoo.
Infrastruktuurin lähellä oleviin havaintoihin suhtaudutaan Koskimäen mukaan hyvin vakavasti. Poliisilla on ympäri vuorokauden valmius torjua ja puuttua esimerkiksi erityiskohteissa liikkuviin drooneihin.
Koskimäen mukaan he pyrkivät aina selvittämään lennättäjän motiivit.
– Useimmiten kyseessä on harrastustoiminta, mutta otamme huomioon varsinkin näinä aikoina sen, että tekijänä voi olla valtiollinen toimija.
Lisääntyneen droonitoiminnan Itä-Uudellamaalla vahvistaa Ylelle myös alueen pelastusjohtaja Peter Johansson.
"Henkilöstöä koulutettava"
Supon mukaan Suomen kriittiseen infrastruktuuriin kohdistuva tiedustelun ja vaikuttamisen uhka on kohonnut.
Se ei pidä kuitenkaan tällä hetkellä todennäköisenä, että seuraavan puolen vuoden sisään tapahtuisi infrastruktuuria lamauttavaa toimintaa Suomessa.
Ruotsissa turvallisuuspoliisi on kehottanut energiahuollon toimijoita kasvattamaan varautumistaan ja valppauttaan Itämerellä tapahtuneiden Nord Stream- kaasuputken räjähdysten jälkeen.
Hakala katsoo, että Suomessa kriittisen infrastruktuurin suojauksen taso on hyvä.
– Näillä kriittisen infrastruktuurin toimijoilla on kuitenkin alihankintaa, jonka kautta voidaan pyrkiä näihin yrityksiin eli tässäkin koko alihankintaketjun turvallisuuden varmistaminen on tärkeää.
Lisäksi hänestä voitaisiin parantaa henkilöstön turvallisuustietoisuutta.
– Olisi tärkeää, että työntekijät ymmärtäisivät, että kaikissa organisaatioissa on suojattavaa tietoa ja toimintaa, joka ei kuulu ulkopuolisten haltuun. Olisi tärkeää, että henkilöstö pystyisi tunnistamaan uhat tai epäilyttävät tilanteet, hän toteaa.
Lue myös:
Suojelupoliisi: Suomen kriittiseen infrastruktuuriin kohdistuva uhka on noussut