SANTIAGO / SAN PEDRO DE ATACAMA Maailman kuivimmalla aavikolla Chilessä sijaitsee Atacaman suolatasanko, niin sanottu suolapannu. Sen alla lepäävät maailman suurimmat litiumvarannot.
Valkoisena kultana tunnettua litiumia tarvitaan esimerkiksi sähköautojen akkuihin. Niitä puolestaan tarvitaan päästövähennyksiin, joilla ilmaston lämpenemistä pyritään hillitsemään.
Mutta millä hinnalla?
Suolapannun ympäristö Andien vuoriston kupeessa on myös lickanantay-alkuperäiskansan asuinseutua.
Atacaman aavikko on keskeinen paikka ilmastonmuutoksen torjumisen kannalta. Chile tuottaa kahden litiumyhtiön, chileläisen Sociedad Quimica & Mineran (SQM) ja yhdysvaltalaisen Albemarlen kaivoksilla Australian jälkeen toiseksi eniten litiumia maailmassa. Noin 80 prosenttia EU:n alueelle tuotavasta litiumista on chileläistä alkuperää.
Lue myös: Ilman litiumia kännykkä ei soi eikä sähköauto hurise
Lickanantay-alkuperäiskansa kuitenkin pelkää kaivostoiminnan kuivattavan ikiaikaista kotiseutuaan entisestään.
– Atacaman suolapannu on sairas, suolapannun reunalla Toconaon kylässä asuva aktivisti Rudecindo Cristian Espíndola kertoo Ylelle.
– Kyseessä on hyvin herkkä ja haavoittuva ekosysteemi.
Litium uutetaan auringonpaisteessa
Atacama on olosuhteiltaan litiumkaivosten kannalta maailman paras suolapannu, SQM:n hydrogeologian johtaja Corrado Tore kertoo Ylelle.
Suolapannut syntyvät aavikoilla tietyissä olosuhteissa tuhansien vuosien saatossa esimerkiksi järven haihtumisen seurauksena. Haihtuneen veden sisältämä suola jää pinnoittamaan maata.
– Litiumkeskittymä on täällä moninkertainen verrattuna Argentiinan, Bolivian tai Chilen muihin suolapannuihin, Tore sanoo.
Litium uutetaan maan alta pumpattavasta liuoksesta, jossa on suolaa meriveteen verrattuna kymmenkertainen määrä.
Suolavesi pumpataan valtaviin altaisiin. Yksinkertaistetusti altaissa liuoksen litiumpitoisuutta kasvatetaan haihduttamalla vesi ja erottamalla siitä magnesium ja muut ylimääräiset metallit.
Haihtumisprosessi vie reilun vuoden.
– Prosessi on täysin luonnollinen. Haihtumiselle on täydelliset säteily-, tuuli- ja kuivuusolosuhteet, eikä litiumpitoisuuden kasvattamiseen tarvita ylimääräisiä kemikaaleja, Tore sanoo.
Litium viedään suolapannun alueelta lopulta 350 kilometrin päähän kaivosyhtiöiden Antofagastassa sijaitseville kemiantehtaille.
Kaivosyhtiöt pumppaavat suolavettä yhteensä noin 2 000 litraa sekunnissa.
Suolavesiliuoksen siirtäminen altaasta toiseen haihdutusprosessissa vaatii myös makeaa vettä. Kaivosyhtiöt pumppaavat sitä pohjavesivarannoista suolapannun reunalla sijaitsevien kylien edustalla 140 litraa sekunnissa.
Kaivosyhtiöt oikeuden edessä
Atacaman aavikko on luonnostaan rutikuiva ympäristö. Kasvit, eläimet ja ihmisyhteisöt ovat kuitenkin sopeutuneet sen vaativiin olosuhteisiin.
Aavikolla harjoitetaan esimerkiksi laamojen laiduntamista ja aavikon keitailla pienviljelyä. Suolapannun reunamilla sijaitsevilla laguuneilla ruokailevilla flamingoilla on erityinen rooli lickanantay-kansan pyhissä menoissa.
Nyt paikalliset asukkaat kertovat elinympäristönsä muuttuneen. Laguuneilla näyttää ruokailevan yhä vähemmän flamingoja, ja suolapannun reunoilla sijaitsevat kosteikkoalueet näyttävät kuivuvan.
Suolapannun pohjoispuolella sijaitsevassa San Pedro de Atacaman kunnassa asuva pienviljelijä Claudia Cabezas kertoo Ylelle, että hänen kotijoessaan Vilamassa virtaa aiempaa vähemmän vettä.
– Emme tiedä, miksi. Mutta uskoakseni on selvää, että vesistöalue on kokonaisuus, jonka tasapainoa litiumin tuotanto rikkoo, sanoo Cabezas, joka toimii myös paikallisen viljelijäyhdistyksen puheenjohtajana.
Myös lickanantay-yhteisöä edustava Atacaman kansojen neuvosto (CPA) kertoo ympäristön muutoksista.
– On ihmisiä, jotka ovat joutuneet jättämään laiduntamiselinkeinonsa, CPA:n ympäristökoordinaattori Francisco Mondaca sanoo Ylelle.
Suolavesi ei sovellu sen enempää ihmisten tai eläinten käyttöön kuin kasteluunkaan. Tämä on yksi tekijä, jonka vuoksi SQM:n mukaan litiumkaivokset eivät vaikuta alueen ekosysteemiin. Myöskään makean veden pumppaaminen ei ole yhtiön mukaan aiheuttanut muutoksia ympäristöön.
– Useiden tutkimusten sekä oman ymmärryksemme mukaan suolavesikeskittymä ja makean veden pohjavesialueet ovat toisistaan erillisiä järjestelmiä, SQM:n Corrado Tore sanoo.
Tiede ei ole litiumkaivosten ympäristövaikutuksista yksimielinen. Tuoreen tutkimuksen mukaan alueen flamingopopulaatio on kutistunut litiumkaivosten vuoksi. Toisen tuoreen tutkimuksen mukaan oma vaikutuksensa ympäristön muutoksissa on myös esimerkiksi ilmastonmuutoksella ja luonnollisella vaihtelulla. Jälkimmäinen tutkimus kuitenkin toteaa, että vesilupia on jaettu kaivoksille yli suolapannun kantokyvyn.
Chilen valtion ympäristöylitarkastaja Emanuel Ibarra sanoo Ylelle, että suolapannun vesistöalueen toiminta on ymmärretty viime vuosiin asti huonosti. Näin on ollut myös aikanaan vedenkäyttölupia jaettaessa.
– Kyseessä on hyvin monimutkainen järjestelmä, Ibarra sanoo.
Ibarran mukaan on selvää, että suolapannun eri osilla on vaikutusta toisiinsa. Yksittäisten muutosten yhdistäminen yksittäiseen kaivokseen on kuitenkin vaikeaa.
Makeaa vettä pumpataan Atacaman suolapannulla myös toisen tärkeän akkumetallin, kuparin kaivannan tarpeisiin.
Antofagasta-yhtiön kuparikaivos Zaldivar käyttää makeaa vettä 500 litraa sekunnissa. Todellinen vesisyöppö oli maailman suurin kuparikaivos, BHP:n Escondida, joka pumppasi makeaa vettä 1 400 litraa sekunnissa vuoteen 2020 asti.
Chilen viranomaiset ovat viime vuosina syyttäneet kaikkia neljää yhtiötä liiasta vedenkäytöstä. Keväällä Chilen valtio haastoi litiumkaivos Albemarlen sekä kuparikaivokset Escondidan ja Zaldivarin oikeuteen "vakavista, pysyvistä ja peruuttamattomista" haitoista ympäristölle ja alkuperäiskansalle.
Yhtiöt ovat kiistäneet rikkoneensa sopimuksia tai aiheuttaneensa ympäristövahinkoja.
SQM on ollut puolestaan Chilen valtion syynissä siitä lähtien, kun viranomaiset havaitsivat vuonna 2016 yhtiön pumpanneen vuosien ajan suolavettä yli sallitun rajan.
Elokuun lopulla valtio hyväksyi pitkän prosessin jälkeen SQM:n kestävyyssuunnitelman. Yhtiö sitoutuu muun muassa puolittamaan sekä suolaveden että makean veden pumppaamisen vuosikymmenen lopulle mennessä – samalla kun se kasvattaa tuotantoaan Antofagastan kemiantehtaalla.
– Itse asiassa pumppaamme jo nyt vain puolet siitä määrästä makeaa vettä, minkä ympäristöviranomaiset sallivat, SQM:n hydroekologian johtaja Corrado Tore kertoo Ylelle.
Sekä SQM että Albemarle myös monitoroivat alueen vesitilannetta ja toimittavat dataansa viranomaisille.
Alkuperäiskansa vaatii osallisuutta päätöksentekoon
Lickanantay-kansaa edustavan CPA:n mukaan keskeinen ongelma on se, ettei Chilen valtio ole toteuttanut ratifioimaansa kansainvälisen työjärjestö ILO:n sopimusta, joka velvoittaa alkuperäiskansojen kuulemiseen kaivoslupia jaettaessa.
CPA:n mukaan lickanantay-yhteisö ohitettiin esimerkiksi sovittaessa, kuinka SQM voisi kompensoida ympäristövaikutuksiaan. CPA vei tapauksen Amerikkojen ihmisoikeustuomioistuimeen. Asia ei ole vielä ratkennut.
– Vaadimme, että oikeuksiamme kunnioitetaan ja meidät otetaan mukaan päätöksentekoon, CPA:n puheenjohtaja Manuel Salvatierra sanoo Ylelle.
Chilen valtio ei tunnusta perustuslaissaan maan alkuperäiskansoja. Syyskuussa kansanäänestyksellä tyrmätty uusi perustuslaki olisi muuttanut asian. Perustuslakiluonnoksella pyrittiin korostamaan alkuperäiskansojen sananvaltaa alueillaan sekä rajoittamaan kaivosyhtiöille jaettavia vesilupia.
"Ei täällä näy sähköautoja"
Chilen pohjoisosassa sijaitsevan San Pedro de Atacaman asukkailla on pitkä historia kaivosten varjossa. Esimerkiksi kuparia on kaivettu muodossa tai toisessa jo satoja vuosia.
Kaivosteollisuuden osuus oli viime vuonna noin 15 prosenttia Chilen bruttokansantuotteesta. Teollisuus keskittyy juuri maan pohjoisosaan.
San Pedro de Atacamassa asuva ekoturismiopas ja pienviljelijä Rosa Ramos vietti lapsuutensa vielä perinteisen laiduntamiselinkeinon keskellä. Hän on nähnyt raaka-ainebuumin eri puolet omassa yhteisössään.
– Yhteisöelämä alkoi särkyä, kun miehet siirtyivät palkkatöihin kaivoksiin ja naisten harteille jäi lastenhoito, viljely ja eläimet. Muutos on tuonut mukanaan muun muassa alkoholismia, Ramos kertoo Ylelle.
Kaivokset ovat toki tuoneet työpaikkoja, rahaa ja teknologiaa, Ramos sanoo.
– Minulla on tapana sanoa, että olemme maailman rikkain alkuperäiskansa.
Tuotot eivät kuitenkaan jakaudu tasaisesti.
– Täällä on ihmisiä ilman juoksevaa vettä. Ihmisiltä puuttuu yhteisön puolustamista varten tarvittava koulutus ja Chilen valtio on vastuussa tästä.
– Ei täällä näy sähköautoja.
Useiden Ylen haastattelemien Atacaman suolapannun ympäristössä asuvien ihmisten mukaan kaivokset ovat aiheuttaneet konflikteja yhteisöjen sisälle.
Esimerkiksi Chilen valtion ja SQM:n välinen kaivossopimus velvoittaa yhtiötä kohdistamaan osan tuotoistaan kehitystyöhön alkuperäiskansojen alueella. SQM on esimerkiksi rakentanut vesijohtojärjestelmän Camar-nimiseen kylään suolapannun kaakkoislaidalla ja ollut mukana perustamassa viinitilaa Toconaoon. Koska kyse on hankkeista, niiden pitkäjänteisyys tai kattavuus on kyseenalaista.
Toconaon kylässä asuva aktivisti Rudecindo Cristian Espíndola sanoo, että sopimukset ovat hyvän naapurin politiikkaa.
– Kyseessä on aivan minimikompensaatio. Missä on Chilen valtio? Valtio on hylännyt alkuperäiskansat. Kehitys, josta puhutaan, ei ole saapunut tänne asti.
Kysyntä kasvaa
Litiumin kysynnän odotetaan kasvavan esimerkiksi sähköautojen ja tuulivoimaloiden tarpeisiin. Esimerkiksi EU:n tarve litiumille kasvaa vuoteen 2050 mennessä 60-kertaiseksi.
Chile haluaa laajentaa litiumkaivantaa etelämmäksi Maricungan suolapannulle. Erityisesti paikallinen colla-yhteisö on ryhtynyt vastarintaan pelätessään, että alkuperäiskansa joutuu maksamaan vihreästä siirtymästä liian kovaa hintaa.
Nämä kysymykset eivät koske vain Chileä ja sen suolapannuja. Chile on osa niin kutsuttua litiumkolmiota yhdessä Bolivian ja Argentiinan kanssa. Alueella on yli puolet maailman litiumista.
Siinä missä Chilellä on maailman suurin kaivostoimintaan soveltuva litiumkeskittymä, Argentiinassa ja Boliviassa arvioidaan olevan maailman suurimmat litiumesiintymät. Ne ovat vielä pääosin käyttämättä.
– Ymmärrämme kyllä tarpeen litiumille. Emme vastusta sen tuotantoa, kunhan se toteutetaan vastuullisesti ja kansainvälisiä sopimuksia noudattaen, CPA:n Mondaca sanoo.
– Mutta kun puhumme puhtaasta energiasta, on kysyttävä, missä se on puhdasta? Täällä missä sitä tuotetaan vai Euroopassa?
Mitä ajatuksia juttu herätti? Voit keskustella aiheesta sunnuntaihin 23. lokakuuta kello 23:een asti.
Lue lisää:
Sähköautot yleistyvät vauhdilla, mutta litiumakkuja varjostaa lapsityövoima ja ympäristötuhot