Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Oulussa järjestellään pohjoissaamenkielistä opetusta alakouluikäisille – Lintulammen kouluun tavoitellaan pohjoissaame-suomi-yhdysluokkaa

Opetusryhmää suunnitellaan ensi syksyksi Lintulammen kouluun 1–2-luokkalaisille, ja siitä edelleen alakoulun loppuun. Opetusta annettaisiin sekä suomeksi että pohjoissaameksi.

pohjoissaamenkielinen äidinkielen kirja
Alakouluikäisille ei vielä anneta perusopetusta pohjoissaameksi. Ensi syksyksi pyritään saamaan pohjoissaame-suomi-yhdysluokka Lintulammen kouluun. Kuva: Antti Mikkola / Yle
  • Risto Ukkonen

Oulussa halutaan pohjoissaamenkielistä opetusta alakouluikäisille.

Opetushanketta valmistelevat Oulu Sámit -yhdistys ja pohjoissaamenkielisen varhaiskasvatuksen vanhempaintoimikunta. Tavoitteena on perustaa pohjoissaame-suomi-yhdysluokka Lintulammen kouluun ainakin alakoulun ajaksi, jos ensi lukuvuodelle ilmoittautuu vähintään kuusi oppilasta. Toiveissa on, että ryhmä voitaisiin perustaa neljälläkin oppilaalla.

Tavoitteena on, että yhdysluokalla vähintään neljäsosa opetuksesta on pohjoissaamenkielistä.

Nyt selvitetään perheiden ja lasten kiinnostusta opetukseen, kertoo Liisa Sonkamuotka pohjoissaamenkielisen varhaiskasvatuksen vanhempaintoimikunnasta. Hänen mukaansa pohjoisaamenkielisellä opetuksella olisi suuri merkitys niin lasten kuin perheidenkin kannalta.

– Kaksikielinen luokka turvaa kielen oppimisen saamen lapsille. Se vahvistaa tosi paljon saamelaista identiteettiä paitsi kielen takia myös sen vuoksi, että siellä olisi muita saamelaisia lapsia. Arkeen kuuluisi myös saamelaisia perheitä. Tämä ei ole itsestään selvää, kun täällä kaupungissa asutaan.

Lapsi voi hakea pohjoissaame-suomi-yhdysluokalle, jos hän on osallistunut saamelaiseen varhaiskasvatukseen, hänellä on kielipesätausta tai lapsen suvun kieli on tai on ollut pohjoissaame.

Seuraa mitä lähelläsi tapahtuu. Lue ja katso lisää uutisia Pohjois-Pohjanmaalta.

Aiheesta voi keskustella perjantaihin 21. lokakuuta kello 23 asti.