Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Stora Enso päätti miljardi-investoinnista Ouluun: kauppakamari hehkuttaa superuutiseksi, kaupunginjohtaja iloitsee työpaikoista

Tuotannon arvioidaan käynnistyvän vuoden 2025 alkupuolella ja tuovan mukanaan noin 300 uutta työpaikkaa.

Oulun tehtaanjohtaja Juha Mäkimattila on helpottunut yhtiön päätöksestä muuttaa toinenkin paperikone kartonkituotantoon.
    • Essi Markkula
    • Risto Ukkonen
    • Risto Degerman
    • Pekka Pantsu
    • Taneli Kärki
    • Emilia Pakkala
    • Yle–STT

Stora Enso on päättänyt muuttaa Oulun Nuottasaaren tehtaan käytöstä poistetun paperikoneen suuren mittaluokan kuluttajapakkauskartonkilinjaksi. Investoinnin kerrotaan tukevan konsernin uusiutuvien pakkausten kasvustrategiaa lisäämällä kapasiteettia kasvavissa pakkaussegmenteissä.

Yksi Oulun tehtaan paperikoneista muutettiin kartonkituotantoon jo vuonna 2021.

Nyt toinenkin paperikone muutetaan kuluttajapakkauskartonkilinjaksi, jolla valmistetaan taivekartonkia ja päällystettyä valkaisematonta kartonkia.

Investointi tuo Oulun tehtaalle noin 300 uutta työpaikkaa ja työllistää epäsuorasti noin 1 500 henkilöä.

Linjan vuosikapasiteetti tulee olemaan yhtiön mukaan 750 000 tonnia. Oulun tehtaanjohtajan Juha Mäkimattilan mukaan uudesta kartonkikoneesta tulee lajissaan Euroopan suurin.

Uutta investointia Oulun tehtaille siivittivät kraftliner -kartonkikoneesta saadut hyvät kokemukset. Vanhan paperikoneen muuttaminen kraftliner-tuotantoon onnistui Mäkimattilan mukaan jopa ennakoitua paremmin.

– Se oli hyvä referenssi ja henkilöstö on tukenut siinä mielessä osaltaan päätöstä hyvin vahvasti, Mäkimattila kertoo.

Nuottasaaressa tuotettavien kartonkien loppukäyttökohteita ovat elintarvike- ja juomapakkaukset erityisesti pakaste- ja kylmätuotteille. Lisäksi kartonkia käytetään kuivatuote- ja pikaruokapakkauksissa.

Tuotannon arvioidaan käynnistyvän vuoden 2025 alkupuolella. Kohdemarkkinat ovat Eurooppa ja Pohjois-Amerikka.

Kokonaisinvestointi on noin miljardi euroa vuosina 2022–2025.

– Fiilis on erittäin hyvä ja sanotaanko, helpottunut. Pitkään on haettu tätä päätöstä ja nyt päästään tositoimiin, Juha Mäkimattila sanoo.

Stora Enson Oulun tehtaan pääluottamusmies Olli-Pekka Kaikkonen kertoo myös työntekijöiden olevan erittäin iloisia uudesta investoinnista.

– Tietyllä tavalla olemme tietysti jo odottaneet tätä, mutta totta kai kun saadaan julkisuuteen tällaiset lopulliset päätökset yhtiöltä, niin silloin asiat vasta varmistuvat. Kyllähän tämä ilon päivä on ehdottomasti, kuvailee Kaikkonen.

Puuta piisaa Pohjois-Suomessa

Stora Enson talousjohtaja Seppo Parvi nimeää Oulun investoinnin merkittäväksi askeleeksi yhtiön tuotevalikoiman muutoksessa.

– 15 vuotta sitten paperin osuus liikevaihdosta oli 70 prosentia, tällä hetkellä se on alle 20 prosenttia eli merkittävä muutos portfoliossa on jo tapahtunut. Yksi steppi on tänään julkistettu Oulun miljardi-investointi, joka tulee lisäämään kartongin osuutta meidän portfoliossamme merkittävästi.

Seppo Parvi valokuvattiin Stora Enson toimitiloissa Helsingin Salmisaaressa.
Seppo Parvin mukaan vahva omavaraisuus vahvistaa yhtiön suhteellista kilpailukykyä esimerkiksi keskieurooppalaisiin kilpailijoihin nähden. Kuva: Silja Viitala / Yle

Parvi listaa Oulun valtiksi valmiin infran ja hyvän sijainnin.

– Syvämerisatama on tehtaan vieressä, se on logistisesti tärkeää meille. Pohjois-Suomessa on myös hyvin puuta saatavilla eli se on puunhankinta-alueena varsin hyvä ja tukee Oulun investointia.

Parvin mukaan pohdinta investoinnin sijainnista eri maiden välillä oli monen asian summa.

– Siinä on kysymys puuraaka-aineen saatavuudesta, työvoimakustannuksesta, työvoiman koulutustasosta, logistiikasta ylipäätään ja ympäristön ennakoitavuudesta. Siinä Suomi on ollut meidän osalta hyvin vahva. Meillä on hyvä asema Suomessa.

Eurooppaa ravisteleva energiakriisi koskettaa Stora Ensoa varsin rajoitetusti, koska yhtiön sellutehtaat tuottavat energiaa ja Stora Enso on merkittävä omistaja Pohjolan Voimassa.

– Olemme energiassa omavaraisia 80-prosenttisesti ja sähkössä jopa 97-prosenttisesti, kun Olkiluoto 3 on täydessä vauhdissa.

Parvin mukaan vahva omavaraisuus vahvistaa yhtiön suhteellista kilpailukykyä esimerkiksi keskieurooppalaisiin kilpailijoihin nähden.

Stora Enso teki heinä-syyskuussa 527 miljoonan euron operatiivisen liiketuloksen. Tulos kasvoi liki 29 prosenttia vuoden takaisesta. Samalla liikevaihto kasvoi 15 prosenttia ja hipoi kolmea miljardia.

Toimitusjohtaja Annica Bresky totesi, että vuosineljänneksen operatiivinen liiketulos oli yhtiön paras sitten 2000-luvun alun.

Parvin mukaan yhtiön tuotteiden kysyntä on jatkunut vakaana ja on hyvällä tasolla Stora Enson päätoimialoilla eli kartongissa, sellussa ja puurakentamisessa. Myyntihintoja on pystytty korottamaan kompensoimaan kustannusnousuja. Hän uskoo, että yhtiön tuottelle on kysyntää myös jatkossa.

Korvaa muovia

Pellervon taloustutkimuksen PTT:n metsäekonomisti Marjo Maidellin mukaan Oulun investointia puoltaa kartonkituotteiden kysyntänäkymät, jotka ovat pidemmälläkin aikavälillä hyvät.

– Yksi iso ajuri on, että kartonkia käytetään enenevissä määrin korvaamaan muovipakkauksia.

PTT:n mukaan puun riittävyys nousee Oulun investoinnin käynnistyttyä lähelle ylläpidettävissä olevaan ainespuun hakkuukertymää, mutta jäisi kuitenkin sen alle.

Maidellin mukaan Suomella on useita tekijöitä, jotka tukevat metsäteollisuuden investointeja Suomeen jatkossakin, esimerkiksi energiassa alhainen riippuvuus maakaasusta.

– Lisäksi suomalaiset metsäteollisuusyritykset hyötyvät siitä, että ne omistavat suorasti ja epäsuorasti ydin- ja vesivoimaa, mikä mahdollistaa niille omakustannushintaan tuotettua sähköä.

Maidellin mukaan metsäteollisuuden kannattavuutta on kuluneena vuonna parantanut lopputuotteiden korkeat hinnat. PTT ennustaa, että hinnoissa tullaan näkemään laskua loppuvuoden ja ensi vuoden aikana, koska talouden epävarmuus vähentää yksityistä kulutusta.

– Monilla metsäteollisuustuotteilla, kuten sellulla ja kartongilla, on kuitenkin hyvät kysyntänäkymät pidemmällä aikavälillä, Maidell arvioi.

Investointi työllistää merkittävästi Oulun alueella

Oulun kaupunginjohtaja Päivi Laajala kertoo iloitsevansa investoinnista. Sen uskotaan parantavan Oulun ja koko Pohjois-Suomen elinvoimaa ja kilpailukykyä.

– Investoinnilla on merkittävät työllistävät vaikutukset Oulun alueella, Laajala kertoo Oulun kaupungin tiedotteessa.

Stora Enson investoinnin toteutuessa on arvioitu, että raide- ja maantieliikenteen liikennemäärät kaksinkertaistuvat. Tämän vuoksi myös Poikkimaantiehen investointi on todettu Oulussa tärkeäksi, koska esimerkiksi tien leventäminen on Stora Enson suurinvestoinnin kannalta välttämätöntä.

Oulun kaupunginjohtajan vuoden 2023 talousarvioesityksessä on varattu kaupungin rahoitusosuus Poikkimaantien rahoittamiseen.

Oulun Kauppakamarin varatoimitusjohtaja Esa Pellikainen kuvailee Stora Enson päätöstä superuutiseksi.

– Vaikutukset tulevat ulottumaan koko Pohjois-Suomeen ja muuallekin maahan. Investointi heijastuu laajasti eri arvoketjuihin, ei pelkästään tähän itse bisnekseen, vaan kaikkiin palveluihin mitä ympärillä oleva yhteiskunta tarjoaa. Tämä on todella laaja ja hieno uutinen.

Pellikainen on usean vuoden ajan vastannut pohjoisen suurhankkeiden seurannasta ja tiedottamisesta. Hän kertoo, että tammikuussa järjestettävän suurhankeinfon aihe on jo tiedossa – Stora Enso.

Juttua päivitetty kello 13.58 Seppo Parvin kommenteilla.

Juttua päivitetty kello 14.26 Olli-Pekka Kaikkosen kommenteilla.

Juttua päivitetty kello 14.33 Marjo Maidellin kommenteilla.

Lue lisää:

Stora Enso aikoo selvittää Oulun tehtaan toisen paperikoneen muuttamista kartonkituotantoon – arvion mukaan kyseessä jopa miljardi-investointi

Mikä muuttuu, kun Suomen suurin paperitehdas siirtyy hienopaperista pahviin? Selkein muutos on tulonsiirto paperityöläisiltä metsänomistajille