Kaupunginhallituksen mukaan entisen yhdyskuntajohtaja Matti Matinheikin saama varoitusmenettely liittyen luvattomaan kaupunginomaisuuden käyttöön oli riittävä ja juridisesti oikea toimenpide.
Saatu varoitus koski Matinheikin mukaan työsuhteen etuihin liittyviä asioita, kuten kaupungille leasing-sopimuksella hankitun auton ajoja, Kivisydämen parkkilupaa sekä sähköpolkupyörän käyttöä.
Oulun kaupungin tiedotteessa kaupunginhallituksen puheenjohtaja Mirja Vehkaperä kertoo, että asiasta on keskusteltu tänään talousarvioseminaarin yhteydessä.
Vehkaperä kertoo, että kaupunginhallitus sai tänään selostuksen varoituksen antamiseen osallistuneilta henkilöiltä. Selostuksen perusteella tultiin tulokseen, että se oli riittävä. Asia on kaupunginhallituksen näkökulmasta loppuun käsitelty.
– Matti Matinheikki on rangaistuksensa saanut ja ottanut suoraselkäisesti vastaan. Hän on myös tilittänyt varoitukseen liittyvät maksuvaatimukset kaupungille. Inhimilliseltä kantilta katsottuna Matti ansaitsee nyt kaiken tuen, toteaa Vehkaperä.
Aiemmin tänään sanomalehti Kaleva uutisoi, ettei Matinheikille annettu varoitus ollut Turun yliopiston rikos- ja prosessioikeuden emeritusprofessori Pekka Viljasen mielestä riittävä seuraamus. Jutussa Viljanen luonnehti väärinkäytöstä härskiksi oman edun tavoitteluksi.
Matinheikin aiemmin saama varoitus nousi puheenaiheeksi, kun hän haki Oulun kaupunginjohtajan virkaa. Hän kuitenkin vetäytyi hakuprosessista. Syyksi hän kertoi varoituksen, jonka sai toimiessaan yhdyskuntajohtajana.
Seuraa mitä lähelläsi tapahtuu. Lue ja katsolisää uutisia Pohjois-Pohjanmaalta.
Aiheesta lisää: