Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Mikkelin keskustassa takaa-ajon jälkeen jalkakäytävälle kaahanneelle autoilijalle kova tuomio

Tuomittu oli jo neljä kuukautta aiemmin paennut poliisia anastetulla autolla Pieksämäen keskustassa.

Mikkelin keskustassa poliisin ja pakenijan takaa-ajo päättyi lopulta toriparkin kattotasanteelle, jossa poliisiauto ja henkilöauto vaurioituivat.
Tuomitun huumehuuruinen pakomatka päättyi lopulta jalankulkutielle Mikkelin ydinkeskustassa. Kuva: Juho Liukkonen / Yle
  • Markku Tuhkanen

Etelä-Savon käräjäoikeus on antanut tuomionsa kesäkuun alussa Mikkelin keskustassa varastetulla autolla holtittomasti kaahanneelle miehelle.

Huumeissa ollut kaahari pysähtyi lopulta kolaroituaan poliisiauton kanssa jalankulkutiellä Mikkelin torin laidalla.

Tapahtumat lähtivät liikkeelle huoltoaseman pihalta Ristiinasta. Sekava mies anasti pihalta auton ja lähti ajamaan huomattavalla ylinopeudella kohti Mikkeliä. Monet vastaantulijat joutuivat väistelemään kaistalta toiselle poukkoilevaa ajoneuvoa.

Ensimmäiset poliisiautot lähtivät kaaharin perään hiukan ennen Mikkeliä.

Takaa-ajo jatkui kaupungin keskustaan, jossa karkuri ajoi ensin torin poikki kävelytielle ja törmäsi sitten poliisiautoon Kauppakeskus Stellan kulmalla.

Paikka oli tuttu, sillä hän oli aiemmin keväällä varastanut maksupäätteen samasta kauppakeskuksesta.

Poliisia pakoon myös aiemmin

Anastetulla autolla päihdyksissä ajaminen ei ollut tuomitulle ainutkertainen kokemus.

Helmikuussa samanlainen tilanne nähtiin Pieksämäellä. Sama mies anasti auton ja ajoi huumepäissään poliisia karkuun Pieksämäen Häyrisentiellä.

Tuomio langetettiin useista rikoksista muun muassa törkeistä liikenneturvallisuuden rikkomisista, huumausaineen käyttörikoksista ja varkauksista.

Tekijä tuomittiin 2 vuoden 7 kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Tuomiossa sovellettiin koventamisperustetta tuomitun aikaisempien rikosten vuoksi.

Tuomio ei ole lainvoimainen.

Lue lisää:

Käräjäoikeus vangitsi poliisia Mikkelin keskustaan varastetulla ajoneuvolla paenneen miehen

Mikkelin keskustassa poikkeuksellinen takaa-ajotilanne – poliisi epäilee pakenijaa useista rikoksista