Aamun uutiset kertoivat, että Tesla-miljardööri ja maailman rikkain mies Elon Musk ostaa kuin ostaakin Twitterin, ja on jo aloittanut puhdistukset yhtiön johdossa.
Kauppa sovittiin huhtikuussa. Sen jälkeen tämä liike-elämän tähti teki kaikkensa päästäkseen sopimuksesta eroon.
Tarinaan liittyy suurimman omistajan valtaa rajoitavia "myrkkypillereitä" sekä paljastuksia tietoturvaongelmista ja bottiarmeijoista.
Ytimeltään tapahtumien kulku on kuitenkin yksinkertainen. Elon Musk halusi ostaa Twitterin ja teki 44 miljardin dollarin ostotarjouksen.
Sen jälkeen maailmantalous heitti häränpyllyä ja teknologiaosakkeet sukelsivat. Esimerkiksi Facebookin pörssiarvo on puolittunut, pienemmän Snapin osakekurssista on sulanut noin 70 prosenttia.
Näillä kursseilla Musk ei missään tapauksessa tarjoaisi Twitteristä 44 miljardia dollaria. Arvioiden mukaan käypä hinta ei olisi puolikaan tästä.
Siksi Musk pyrki kaupasta eroon. Hän oli kuitenkin ilmeisen heikoilla ja taipui oikeudenkäynnin lähestyessä.
Tilanteessa voittivat ainakin Twitteriin rahojaan laittaneet suuret ja pienet sijoittajat. He saanevat nyt osakkeistaan sen mikä on sovittu.
En ole Muskin puolesta lainkaan pahoillani – sopimus on sopimus.
Musk toimi sitä paitsi omapäisesti jo ennen huhtikuun ostotarjousta. Hän ei tehnyt pörssisääntöjen vaatimaa ilmoitusta omistusosuutensa kasvusta vaan hankki Twitterin osakkeita salassa. Jos muut olisivat tienneet, se olisi todennäköisesti nostanut kurssia.
Myönnän olevani vahingoniloinen. Toisaalta olen myös huolissani.
Meemikuningas johtaa nyt Twitteriä
Reilun pelin kannalta on hyvä, että maailman rikkain mies ei pääse irti lupauksistaan.
Mutta onko hän Twitterille sopiva omistaja? Somen keskustelukulttuuri on usein myrkyllinen – ja niin on myös Elon Musk.
Muskin meemit sivaltavat niin miljardöörejä kuin lapsia pelastavia luolasukeltajiakin.
Twitterin omistajana Muskin odotetaan edistävän tätä lähes pidäkkeetöntä sananvapautta. Se tarkoittaa ainakin, että Donald Trump pääsee halutessaan taas palveluun sisään.
Toinen kysymys on, kykeneekö Elon Musk irrottautumaan omasta Twitter-tähden roolistaan ja ohjaamaan yhtiötä tavalisen käyttäjän näkökulmasta. Jotain saattaa kertoa se, miten Musk itse toimii.
Elon Muskillä on Twitterissä 110 miljoonaa seuraajaa, miehen omalla seurantalistalla väkeä on paljon vähemmän.
Vain 123.
Elon Musk ei ole kiinnostunut kuulemaan muiden mielipiteitä.