– Juna alkoi viedä keskitysleirille teitä, kun saksalainen sotilas pelasti henkenne, 88-vuotias Oiva Björkbacka selostaa venäjäksi keskusteluamme vaimolleen, 94-vuotiaalle Angelina Björkbackalle. Angelina nyökkäilee, myötäilee muutamalla sanalla, hymyilee.
Yhteistä taivalta pariskunnalla on yli 60 vuotta, joista viimeiset vuodet Angelina on sairastanut dementiaa.
– Siitä on kolmisen vuotta, kun alkoi näkyä merkkejä. Oireet pahenivat nopeasti, esimerkiksi virheitä puheessa. Angelina, joka on aina ollut erinomainen kokki, ei enää osannut aamuteetä keittää. Tultiin kuitenkin pitkään hyvin toimeen kaksistaan, asuttiin kotona, kertoo Oiva.
Noin vuosi sitten Oiva sai aivoinfarktin, ja Angelina jäi viikoksi yksin kotiin.
– Onneksi minun hyvä kaverini oli paikalla ja sai kutsuttua poikani, joka oli Ranskassa. Angelina vietiin sairaalaan, ja sillä reissulla vielä ollaan. Joulunpyhinä vielä yritettiin olla kotona, mutta kävi selväksi, etten pysty enää hoitamaan häntä omankaan terveyteni takia. Silloin katsottiin parhaaksi, että hän jää tänne.
Samaa kieltä puhuva hoitaja pystyy helpommin luomaan kontaktin muistisairaaseen
Nykyään Angelina Björkbacka asuu helsinkiläisessä hoivakoti Helenassa, jossa hän pystyy kommunikoimaan henkilökunnan kanssa venäjäksi. Äidinkielisen hoivan merkitystä korostaa myös Hoivakoti Helenan johtaja Raija Karhu.
– On iso etu, että on monikielistä henkilökuntaa. Vanha ihminen saattaa hyvinkin pärjätä kotioloissa suomen kielellä, mutta kun sairaus etenee, tulee äidinkieli takaisin, voi olla venäjä tai ruotsi tai joku muu. Vanhalla ihmisellä voi tulla erilaisia pelkotiloja, jos tuntuu ettei saa kontaktia hoitajaan, sanoo Karhu.
Muistisairaudelle on usein tyypillistä, että myöhemmin opitut kielet taantuvat, ja äidinkieli säilyy parhaiten. Näin on käynyt myös useita kieliä puhuneelle, entiselle puolan ja saksan tulkille, venäjän opettajalle Angelina Björkbackalle.
– Angelina oli ennen tänne tuloa vähän aikaa Kustaankartanon seniorikeskuksessa. Siellä oli yksi venäjää puhuva hoitaja. Linalle kuitenkin kävi usein niin, että hän vastasi suomenkielisille hoitajille venäjäksi ja venäjänkieliselle suomeksi, kertoo Oiva.
Angelina myös muistaa monen muistisairaan tapaan parhaiten vanhemmat tapahtumat ja esimerkiksi Oivan kaikki sisarukset. Muisteloita tukee kirja, jonka Angelina ehti kirjoittaa ennen sairastumistaan. Omakustanne “Venäläinen onni – Stalinin kauden perhekronikka” kertoo monipuolisesti lahjakkaasta tytöstä, jonka perheen elämää riepottelivat Stalinin vainot ja sota.
Ennen sotia lahjakas tyttö opiskeli Tambovin konservatoriossa musiikkia, sävelsi omia kappaleitakin. Tarkoitus oli 14- vuotiaana muuttaa Leningradiin "lahjakkaiden lasten kouluun". Nämä suunnitelmat kariutuivat sotaan ja vainoihin. Isä oli erotettu puolueesta ja julistettu kansanviholliseksi.
Jutun alun sitaatti viittaa sotavuosiin, jolloin 14-vuotias Angelina koki Stalingradin taistelun, pommitukset ja saksalaismiehityksen. Angelina, hänen äitinsä, pikkuveljensä ja pikkuveljen hoitaja joutuivat saksalaisten vangiksi. Heidät lähetettiin tavaravaunussa länteen päin keskitysleirille. Iäkäs lastenhoitaja sairastui karuissa oloissa matkalla, ja saksaa puhuva Angelina pyysi apua saksalaiselta vartiopäälliköltä, joka yllättäen päästi heidät ulos vaunusta. Lastenhoitajaa vartiopäällikön armeliaisuus ei enää auttanut, tämä kuoli, mutta Angelinan perhe oli vapaa. Ilmeni, että he olivat Ukrainassa Donetskissa, josta jatkoivat Kubaniin Venäjän puolelle.
Kirja on osoittautunut tärkeäksi Angelinalle sairauden aikana. Oiva kertoo, että puoliso lukee sitä joka päivä ja muistelee tapahtumia.
– Myös hoivakodin henkilökunta on sen lukenut, ja kun kirjan yhden kappaleen kannet kuluivat käytössä, teetti henkilökunta kirjaan uudet kannet, kertoo Oiva Björkbacka.
Hän sanookin, että Angelina viihtyy hoivakodissa oikein hyvin.
– Hän on sopeutunut hyvin, ei itke täällä, että lähdetään kotiin.
Yhteistyö omaisten kanssa tärkeää
25 vuotta hoivakodissa työskennellyt sairaanhoitaja Oksana Smirnova kertoo, että hoivakodissa asukkaille järjestetään erilaista toimintaa. Konsertteja, vierailuja, kesäkaudella järjestetään sisäpihalla tapahtumia. Myös eläimiä on tuotu piristämään asukkaita. On ollut kissoja, koiria, papukaijoja ja poni, joka kävi tervehtimässä asukkaita näiden huoneissa asti. Matti-kissa asusteli talossa parikymmentä vuotta.
– Omaiset ovat aktiivisia viemään läheisiään ulos. Kuuntelemme tietenkin toiveita, minkälaista ohjelmaa toivotaan, kertoo Smirnova.
Myös hoivakodin johtaja Raija Karhu korostaa omaisten merkitystä.
– Joka päivä joku omainen käy katsomassa läheisiään. Kaikilla ei tietenkään ole omaisia tai nämä asuvat kaukana. Hoitajat tiedostavat, että omaisille voi olla rankkaa, kun äiti tai isä muistaa hyvinkin vanhoja asioita, muttei tunnista lastaan.
Oiva Björkbacka käy tapaamassa Angelinaansa joka toinen päivä. Myös lähellä asuva poika vierailee usein äitinsä luona. Björkbacka esittelee perheen kuvaa.
– Meidän perheemme. Katsos kun hymyilet, sanoo Oiva Angelinalle hellään sävyyn.
150 vuotta sitten perustetussa hoivakodissa on 57 asukasta, kaikki ovat yli 80-vuotiaita, kaikki sairastavat erityyppistä ja eri asteelle edennyttä muistisairautta. Asukkaat saavat asua hoivakodissa loppuun saakka. Venäjänkielisiä on tällä hetkellä hoivakodin asukkaista noin puolet, määrä vaihtelee jonkin verran. Vaikka Suomessa asuu eri arvioiden mukaan noin 90 000 venäjänkielistä, Hoivakoti Helena on tiettävästi ainoa, joka virallisesti tarjoaa palvelua venäjän kielellä. Tästä huolimatta muistakin hoivakodeista varmasti löytyy venäjänkielisiä hoitajia ja lääkäreitä.
Oikea-aikainen diagnosointi on oleellista myös vieraalla kielellä
Omankielinen palvelu on tärkeä, paitsi itse hoivassa, myös sairauden alkuvaiheessa ja diagnosoinnissa.
Suomen monikulttuurinen muistikeskus ry MUKES painottaa muistisairauden oikea-aikaisen diagnoisoinnin sekä tiedonvälityksen merkitystä taudin hoidon kannalta. MUKES:n asiantuntija Siiri Jaakson kertoi sähköpostitse Ylelle, että ensiarvoisen tärkeää olisi että ettävieraskielinen henkilö pääsisi oikea-aikaisesti muistisairauden alkukartoitukseen ja sittemmin diagnosointiin. Hänen mukaansa vieraskielisten on hankala päästä palveluihin. Muistisairauden alkukartoituksessa vieraskielisille tarvitaan aina tulkkia, sillä muistitestit täytyy tehdä äidinkielellä. Myös siinä on haasteita, sanoo Jaakson. Hänen mukaansa eri kunnissa on ollut erilaisia käytäntöjä. Vuodenvaihteessa palvelut siirtyvät kunnilta hyvinvointialueille.
Raija Karhu kertoo, että vaikka asukkaat heille tulevat Helsingin kaupungin kautta, tulee heille kyselyjä omaisilta, joille Helena antaa tietoa sairaudesta ja sen hoidosta.
Karhu muistuttaa, että vieraskielisen vanhustenhoidon ja hoitohenkilökunnan tarve on kasvussa.
– Ne, jotka ovat tulleet Suomeen 30 vuotta sitten, alkavat olla eläkeiässä.