1,3 miljoonaan on laskettu mukaan uusintaesitykset. Lisäksi jaksoa katsottiin YLE Areenassa noin 50 000 kertaa, kertoo TV2:n tuottaja Varpu Eräpuu.
Vastaaviin katsojamääriin ovat Eräpuun mukaan aiemmin yltäneet Metsolat-sarjan jaksot sekä TV2:ssa ajoittain uusittavat maalaiskomediat.
Kari Väänäsen käsikirjoittamaa ja ohjaamaa Taivaan tulet -sarjaa on nähty nyt jo kaksi tuotantokautta. Kolmannen kauden kuvaukset alkavat ensi vuonna. Tuolloin on tarkoitus saada valmiiksi seitsemän uutta jaksoa. Ensimmäisen kauden toisena käsikirjoittajana oli Timo Parvela, mutta myöhemmin sarja on pysynyt tiukasti Väänäsen hyppysissä.
Taivaan tulet- sarjan tapahtumat sijoittuvat Kemijärvelle. Tapahtumien keskiössä ovat poliisihahmot, mutta sarja kuvaa myös elämänmakuisesti pohjoisen pikkukaupungin muuta arkea. Taivaan tulien näyttelijäkaartiin kuuluvat mm. Ria Kataja, Vesa Kietäväinen, Sari Havas, Juha Veijonen, Kari Väänänen ja Risto Salmi sekä runsaasti paikallisisa avustajia.