Artikkeli on yli 16 vuotta vanha

Sipri: Maailman sotilasmenot kasvu-uralla

Maailman sotilasmenot ovat kääntyneet jälleen kasvu-uralle, kun ne kylmän sodan jälkeisinä vuosina laskivat, sanoo Tukholman rauhantutkimuslaitos Sipri. Viime vuonna menot kasvoivat jo toisena peräkkäisenä vuotena.

Siprin tuoreen raportin mukaan sotilasmenot olivat yhteensä noin 5 550 miljardia markkaa, mikä on 2,3 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.

Maailman bruttokansantuotteesta sotilasmenoihin uhrattiin Siprin mukaan noin 2,5 prosenttia. Jokaista maailman asukasta kohti summaksi tulee keskimäärin 900 markkaa.

Menoista leijonanosan, 37 prosenttia, käytti Yhdysvallat. Sen sotilasbudjetti oli noin 2 050 miljardia markkaa. Vuosina 1999 - 2000 menot kasvoivat 2,3 prosenttia. Ulkomaille myydyistä aseista Yhdysvaltojen osuus oli peräti puolet.

Venäjän osuus oli kuusi prosenttia kaikista sotilasmenoista, mutta kaksivuotiskaudella kasvua kertyi peräti 44 prosenttia. Ranskan menot olivat kymmenen prosenttia pienemmät kuin Venäjän.

15 EU-maan yhteenlaskettu osuus maailman sotilasmenoista oli 24 prosenttia.

Venäjän ohella sotilasmenot kasvoivat roimasti Afrikassa, 37 prosenttia, ja Aasiassa, 23 prosenttia.

Afrikan rajun kasvun syyksi Sipri arvioi maanosassa riehuvia useita konflikteja.

Maailmassa oli viime vuonna meneillään 25 isompaa aseellista konfliktia, kaksi vähemmän kuin vuotta aiemmin.

Konfliktit olivat sisällissotia lukuunottamatta Eritrean ja Etiopian sekä Intian ja Pakistanin välisiä selkkauksia.

"Valtiot varautuvat tuntemattomiin uhkiin"

Kylmän sodan päätyttyä maailman sotilasmenot kääntyivät laskuun, ja laskivat aina vuoteen 1998 asti.

Sipri pitääkin paradoksaalisena, että sotilasmenot ovat kääntyneet jälleen nousuun samaan aikaan, kun turvallisuustilanne suurimmassa osassa maailmaa on parantunut.

Laitos arvioikin, että välittömän turvallisuusuhan puuttuessa valtiot ovat alkaneet varautua moniin erilaisiin uhkiin, ja usein myös tuntemattomien tulevaisuuden uhkien varalle.

Siprin mukaan kylmän sodan jälkeiset odotukset siitä, että sotilaalliset keinot olisivat menettäneet merkitystään turvallisuuden ylläpitämisessä ja konfliktien ratkaisussa näyttävät nyt kaukaisilta.

AP, AFP, Reuters