Työhön liittyviin onnettomuuksiin tai sairauksiin kuolee vuosittain kaksi miljoonaa ihmistä, eli enemmän kuin vuonna 1990, sanoo Maailman työjärjestö ILO. Se ei kuitenkaan kerro vertailulukuja viime vuosikymmenen alusta.
Maatalous ei ole vaaratonta
Neljä viidesta kuolonuhrista on miehiä, mutta joka vuosi kuolee myös 12 000 lasta, ILO raportoi kansainvälisen työterveyskokouksen aattona.
Yli puolet maailman työllisistä tekee maataloustyötä, ja alalla sattuu myös yli 50 prosenttia työkuolemista. Muita vaarallisimpia aloja ovat rakentaminen, puunhakkuu, kalastus ja kaivostyöt.
Jokaista kuolemaan johtanutta tapaturmaa kohti työpaikoilla sattuu alasta riippuen 500 - 2 000 onnettomuutta, ILO kertoo.
Neljän prosentin kolo kansantuotteeseen
Muun muassa kemikaalien, stressin ja etenkin ravintolatyöntekijöitä altistavan passiivisen tupakoinnin vaatimien uhrien lisäksi tilastoihin on nyt ensi kertaa kirjattu malarian ja hepatiitin tapaisten tartuntatautien seuraukset.
Yleisin kuolinsyy ovat syövät. Niihin menehtyy 32 prosenttia työnsä tappamista. Sydän- ja verisuonisairauksien osuus on 23 prosenttia, onnettomuuksien 19 prosenttia ja tartuntatautien 17 prosenttia.
Sairaudet ja onnettomuudet nakertavat vuosittain nelisen prosenttia maailman bruttokansantuotteesta poissaoloina, lääkkeinä ja hoitoina sekä korvauksina vammautuneille tai vainajien omaisille.
Reuters