Artikkeli on yli 16 vuotta vanha

WHO: Rikollisuus syö kymmenesosan tuotannosta

Rikollisuuden takia menetetään yli kolmasosa maailman potentiaalisesta tuotannosta, kertoo Maailman terveysjärjestön WHO:n tuore raportti. Joka vuosi esimerkiksi murhataan liki kaksi kertaa niin paljon ihmisiä kuin sodissa kuolee.

Raportin mukaan maailman bruttokansantuotteesta 10 - 14 prosenttia kuluu rikollisuuden aiheuttamien tuhojen korjaamiseen sekä ihmisten ja omaisuuden suojelemiseen rikollisuudelta.

Joka vuosi 1,6 miljoonaa ihmistä saa surmansa väkivaltaisesti ja lukemattomat muut vammautuvat henkisesti tai fyysisesti. Väkivalta on 15 - 44-vuotiaiden johtava kuolinsyy.

Väkivaltaisesti kuolleista puolet tekee itsemurhan, kolmannes murhataan ja viidennes kuolee sotiin liittyvissä väkivaltaisuuksissa.

Köyhissä maissa väkivaltaluvut ovat yli kaksinkertaiset vauraisiin maihin verrattuna. Köyhissä ja keskituloississa maissa väkivaltaisesti kuolee keskimäärin 31,1 ihmistä 100 000 asukasta kohti vuodessa, kun rikkaissa maissa luku on 14,4.

Vuonna 2000 väkivaltaisista kuolemista 91 prosenttia tapahtui kehitysmaissa.

Poliisien lisääminen ei riitä

Maailman terveysjärjestö WHO tunnusti viime vuonna rikollisuuden terveysongelmaksi ja järjestö painottaa, että entistä enemmän pitäisi paneutua rikollisuuden ehkäisyyn.

WHO:n edustajan Etienne Krugin mukaan vastaus rikollisuuteen on aivan liian usein poliisien määrän lisääminen kaduilla. Tämä ei kuitenkaan auta ehkäisemään esimerkiksi aviopuolisoon tai lapseen kohdistuvaa sukupuolista tai muuta fyysistä väkivaltaa, koska se tapahtuu useimmiten kotona.

Omaan puolisoon tai kumppaniin kohdistuva väkivalta on vakava ongelma kaikkialla maailmassa. Esimerkiksi Egyptissä 34 prosenttia naisista sanoi joutuneensa sen uhriksi. Nicaraguassa luku on 28 prosenttia, Etelä-Afrikassa 13 prosenttia ja Filippiineillä kymmenen prosenttia.

Monissa kehitysmaissa rikollisuuden torjuntaa vaikeuttaa se, ettei mailla ole riittävästi keinoja ja asiantuntemusta kerätä tietoja ja tilastoja rikollisuudesta. WHO patistaakin erityisesti Yhdysvaltoja jakamaan omaa asiantuntemustaan köyhemmille maille, jotta järjettömiä kuolemia saataisiin ehkäistyä.

YLE24, IPS