Vuosittain käytöstä poistuu esimerkiksi kaksi miljoonaa kännykkää. Kierrättämällä niistä saisi muovin ohella talteen myös 30 kiloa kultaa, 600 kiloa hopeaa ja 20 tonnia kuparia.
Tänään alkavalla nuukuusviikolla halutaan kannustaa tarpeettomien näyttöpäätteiden, televisioiden, kylmälaitteiden ja muun elektroniikan kierrättämiseen. Kierrättämistä perustellaan muun muassa luonnonvarojen säästämisellä.