Tanssiva karhu -palkinto vuosien 2008 ja 2009 parhaasta runoteoksesta jaetaan Kukan päivänä 13. toukokuuta. Tanssiva karhu -raadin puheenjohtajina toimivat Tarleena Sammalkorpi ja Marit Lindqvist. Raadin muut jäsenet ovat Barbro Holmberg ja Risto Oikarinen.
Ehdolla olevat runoteokset esitellään Kultakuume-ohjelmassa huhti- ja toukokuun aikana. Yleisradio jakaa Tanssiva karhu -runopalkintonsa jo kuudennentoista kerran.
Raadin perustelut palkintoehdokkaista:
Ralf Andtbacka: Wunderkammer (Söderströms förlag, 2008)
Ralf Andtbackan (s. 1963) runouden "kuriositeettikabinetissa" kaaos ja järjestys elävät rinta rinnan: Wunderkammerissa kirjailija/tutkimusmatkailija tutkii mielenkiintoisia ilmiöitä ja esineitä ympärillämme samalla kun hän analysoi esineitä kielenä ja kieltä esineenä. Lopulta lukija löytää itsensä kylpemässä aistillisessa ja huimaavassa kielikylvyssä. Lukijan aivot työnnetään alkemistien athanor-uuniin jossa erilaiset aineet sekoittuvat toisiinsa. Tuloksena yllätyksellisiä kombinaatioita.
Kari Aronpuro: Lehmän henkäys (Tammi 2008)
Lehmän henkäys on Kari Aronpuron (s. 1940) kahdeskymmenes runoteos. Mestarin villit aukeamat kutsuvat lukijan hykerryttäville tutkimusmatkoille ihmismielen kaikkiin ilmansuuntiin. Aronpuro poimuttelee loppumattomia lähteitään ja riemukkaita ylä- ja alaviitteitään viekoittelevasti ja palkiten. Mikään inhimillinen ei pysy kieleltä piilossa.
Eva-Stina Byggmästar: Men hur små poeter finns det egentligen (Söderströms förlag 2008)
Eva-Stina Byggmästarin (s. 1967) viimeisin runokokoelma Men hur små poeterfinns det egentligen kertoo kirjoittamisen ilosta. Byggmästarin vihertävä runomaisema on meille tuttu: kohtaamme pöllöjä ja lehtokurppia, pähkinähiiriä ja siilejä, syömme mustikkapuuroa ja vaellamme unen ja toden välimaastossa, jossa runous syntyy. Entistä enemmän Byggmästar kirjoittaa runoilijan käsityöstä: kirjoittamattomista paperilehdistä ja lyijykynistä, ihanasta elämästä ”pienten kirjainten läheisyydessä”- ”sillä runous, se on elämäni se!”. Men hur små poeter finns det egentligen on elähdyttävää ja vastustamatonta lukemista.
Jouni Inkala: Minkä tietäminen on ihmiselle välttämätöntä (WSOY 2009)
Jouni Inkalan (s. 1966) kokoelman Minkä tietäminen on ihmiselle välttämätöntä runot hengittävät. Runojen kuvat ja niiden avaamat näkymät ovat tuoreita. Inkalan pitkät virkkeet taittuvat taidokkaasti rytmikkäiksi säkeiksi. Runojen kertoja, lyyrinen minä, havainnoi todellisuutta ja ihmisen osaa lempeällä, mutta varmalla otteella. Lukija kokee olevansa kuin noviisi, joka kulkee mestarinsa vierellä maisemasta ja kysymyksestä toiseen. Minkä tietäminen on ihmiselle välttämätöntä houkuttelee lukijan käyttämään älyään. Inkalan runot asettuvat vastustamaan todellisuuden yksisilmäistä tulkintaa. Runoilija löytää sekä ihmisestä että maailmasta havaintoja kuin erilaisia iskuja, taukoja ja säveliä, joita hän säkeissään kuljettaa.
Silja Järventausta: Liputettu päivä (Teos 2008)
Silja Järventaustan (s. 1977) Liputettu päivä etenee alitajunnan ja unen logiikalla. Kokoelman absurdeista kuvista ja lauseiden kulmikkaasta rytmistä muodostuu omintakeinen, poikkipuolinen ja poikkeuksellinen syke. Keskittynyt lukija kulkee toinen toistaan seuraavien jännittävien esineiden ja tapahtumien maailmassa kuin lapsi huvipuiston Vekkulan ja Kummitusjunan yhdistelmässä. Liputettu päivä vaatii antautumista sen omille säännöille. On sanottu (Wittgenstein), että jos leijona alkaisi puhua, emme ymmärtäisi sitä. Liputetun päivän puhuja on leijona, jonka maailmaan kokee vähä vähältä pääsevänsä sisälle.
Sanna Karlström: Harry Harlow’n rakkauselämät (Otava 2009)
Sanna Karlströmin (s. 1975) Harry Harlow'n rakkauselämät on kokoelma kuin elokuva. Kuvatessaan rakkauden eleitä julman eläinkokeen kautta, runoilija antaa emootiolle näyttämön, jonka oudot valaistukset synnyttävät kipeän särön tunnekuvastoon. Kokoelma hehkuu himmeää valoa, joka kantautuu demonisen tutkijan laboratoriosta ja värjää koko maailman.