Kela opiskeli Merce Cunninghamin koulussa vuonna 1977, ja treenasi studiolla myös 1980-luvulla. - Cunningham rohkaisi opiskelijoita monin tavoin, sanoo Reijo Kela.
Kokeilevuus ja uteliaisuus leimasivat 90-vuotiaana kuolleen tanssikoreografi Merce Cunninghamin tanssitaidetta. Sunnuntaina edesmennyt nykytanssin uranuurtaja tuli tunnetuksi yhteistyöstään yli taiteenlajien. Hän työskenteli muun muassa säveltäjä John Cagen ja kuvataiteilija Robert Rauchenbergin kanssa. Merce Cunninghamin koulussa oppia on saanut myös moni suomalainen tanssikoreografi.
- Taiteilijan ei ole pakko tehdä niin kuin muut, sanoo Reijo Kela. Voi lähteä aukomaan omia uria. Eli kokeilun mahdollisuus on sitä, mitä olen saanut Cunninghamin opissa. Uskoa siihen, ettei ole "pakko tehdä". Voi ratkaista probleemeja ja pohdiskella itsekseen - eikä kannata mennä valmiita latuja.
Suomalaisia on ollut Cunninghamin opissa vuosikymmenien varrella kymmeniä.
- Cunninghamin liikekieli oli tuolloin 1970-80 –lukujen taitteessa nopeaa ja fyysisesti vaativaa, muistelee Kela.
Reijo Kelan työssä Cunninghamin opetuksen jäljet näkyivät alussa vahvoina.
- Ensimmäinen teokseni Soolo 12:een oli tavallaan täynnä niitä liiikesarjoja, joita olin oppinut siellä vuonna 1977.
90-vuotiaana kuollut nykytanssin uranuurtaja pyrki tekemään töitä viimeiseen saakka.
Kelan mukaan Cunninghamia leimasivat myös uteliaisuus sekä ennalta-arvaamattomuus.
- Hän mm. käytti jo varhain tietokonetta työskentelyssään. Cunningham tavoitteli tuoreutta ja yritti kulkea ajan hermossa. Persoonana hän oli mielenkiintoinen: myhäilijä tunnilla opettaessaan. Ainakin minulle hän avasi jonkun ajatusmaailman, summaa vielä kerran Reijo Kela.