Kansanedustaja, RKP eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ulla-Maj Wideroosin mukaan todellinen hyvinvointivaltio vaatii seuraavalta hallitukselta puuttumista muun muassa tuloerojen kasvuun ja hyvinvoinnin jakamiseen. Hän esittää kolumnissaan puolueille kysymyksen: minkälaisen Suomen te haluatte?
Yksinhuoltajien asema vaikea
Wideroos ottaa Pohjanmaan uutisten nettikolumnissa esimerkiksi yksinhuoltajaperheiden vaikean tilanteen. Kansanedustaja muistuttaa, että RKP on pitkään puoltanut lapsilisän yksinhuoltajakorotuksen poistamista toimeentulotuen laskentaperusteista. Hänen mukaansa yksinhuoltajien auttamiseksi näyttää kuitenkin puuttuvan poliittista tahtoa.
Verokorotukset harkittava
Veronkorotuksista Ulla-Maj Wideroos kertoo hyväksyvänsä esimerkiksi pääomaveron korottamisen muutamilla prosenttiyksiköillä. Hänen mukaansa tarvittavat veronkorotukset eivät saa aiheuttaa lisäkuluja köyhimmille.
Lue koko kolumni: