Märta Tikkanen on jo kauan halunnut kirjoittaa isovanhemmistaan. Kirjan kirjoittamista edelsi pitkä, kolmen vuoden tutkimustyö Ruotsissa ja Suomessa. Isoisä asui pitkään Ruotsissa samalla kun isoäiti Emma huolehti suurperheestään Suomessa.
Märta Tikkanen ei muista isoisäänsä Uno Stadiusta, koska tämä kuoli Tikkasen ollessa vuoden ikäinen. Sen sijaan hänellä oli läheinen suhde Emma-isoäitiinsä.
- Luin Unon ja Emman välisen kirjeenvaihdon sekä heidän lastensa yhteydenpidot että Unon lähettämät kirjeet äidilleen Julialle. Aloin entistä enemmän ihailla isoäitiäni Emmaa, koska hänen elämänsä ei ollut helppoa. Hän synnytti kuusi lasta seitsemän vuoden aikana, aina vuoden ja 3 kuukauden välein eri paikkakunnilla. Isoäiti jaksoi tasapainoilla koko elämänsä ajan. Hän piti asenteensa valoisana ja ei koskaan puhunut pahaa miehestään, vaikka hänellä oli varmasti vaikeaa, Märta Tikkanen kertoo.
Uno Stadiuksen veli oli kuuro
Isoisä Unolla oli myös kuuro veli Walter, joka oli aikanaan tärkeä vaikuttaja kuurojenyhteisössä. Unolla oli taipumus puuttua veljensä elämään.
- Unon mielestä Olgan ja Walterin pitäisi perustaa yhdessä kirjapainofirman Porvooseen, koska Porvoossa oli kuurojen koulu, ja heillä oli hieman halvemmat hinnat kuin suurella Werner Söderströmillä, joka oli myös Porvoossa. Yritys voisi tukea kuurojen koulua ja samalla antaa toimeentulon, jolloin he voisivat mennä naimisiin. Ja niin he sitten tekivätkin, Tikkanen sanoo naurahtaen.
Rea Stadius kuurojen yhteisön tukipylväänä
Walter Stadiuksen kuulevasta tyttärestä Reasta tuli myöhemmin merkittävä henkilö helsinkiläisessä kuurojenyhteisössä. Märta Tikkanen ja Rea Stadius olivat läheisiä.
- Hän käytti aikansa kuurojen parissa. Ja Rean ansiosta minäkin tutustuin heihin. Olin mukana joulujuhlassa ja kerran jopa Lucia-neitona. Myöhemmin olin rehtorina Helsingin ruotsinkielisessä työväenopistossa seitsemän vuotta, ja kun jo tiesin jotain kuurojen asioista, ryhdyin järjestämään kursseja vajaakuntoisille henkilöille. Ensimmäinen ryhmä oli kuurot, joihin minulla oli jo yhteys Rean ansiosta.
Rea Stadius toimi mm. kuurojen lehden toimittajana sekä useissa luottamustehtävissä Helsingin kuurojen yhdistyksessä. Moni kuuro myös työllistyi hänen kauttaan Fazerin-tehtaalle, missä hän työskenteli myös itse.
Rea Stadius kuoli 96-vuotiaana vuonna 2003. Stadiuksen tunteneet kuurot muistavat häntä lämmöllä.
- Rea oli kuurojen yhdistyksen johtokunnan tukihenkilö. En muista että hän olisi koskaan jättänyt tulematta. Hän kävi siellä säntillisesti ja oli tuttu näky vanhassa yhdistyksessä. Hänellä oli aina hieno käsilaukku mukanaan, kertoo vantaalainen Tuula Ikonen.
- Rea tulkkasi paljon meille ja kysyin häntä poikamme kummiksi. Rea otti tehtävän mielellään vastaan ja antoi usein kirjoja lahjaksi. Purjehduskirja oli suureksi hyödyksi pojalleni, joka oppi purjehdusharrastuksen, muistelee helsinkiläinen Pekka Rissanen.
- Rea oli mukava, kiltti, kärsivällinen ja auttavainen ihminen, Rissanen kiteyttää.