- On pidettävä huolta omasta jaksamisestaan ja haettava apua muilta aikuisilta ja myös sanoa siitä lapselle. Lapselle pitää sanoa, ettei ole lapsen tehtävä pitää huolta aikuisesta, sanoo psykologi Inkeri Eskonen.
Liikaa ei voi kerrata sitäkään, että vain aikuiset eroavat. Lapsesta ei erota ja rakkaus häneen säilyy. Vaikka lapselle pitää asioista kertoa, korostaa Eskonen, että tiedon on oltava ikätason mukaista. Aikuisten asioilta on suojattava.
Tulee olla lupa puhua ja kysyä
Lapset miettivät erotilanteessa paljon käytännönkysymyksiä. Tarvitseeko vaihtaa koulua, saako tavata molempia vanhempia, missä asutaan, luettelee psykologi Taru-Leena Vuorio.
- On tärkeää, että lapselle tulee erotilanteessa sellainen tunne, että vanhemmilta on lupa kysyä kaikkea mikä mietityttää.
Kun koko perheellä on lupa puhua erosta, auttaa se tuntemaan, että tästä selvitään vielä. Tunteiden ilmaisullekin on annettava tilaa, jatkaa Vuorio.
- Myös lapsilla on paljon surua ja epävarmuutta siitä mitä tulee tapahtumaan.
Alussa riittävät suulliset sopimukset
Jos ero tulee jommallekummalle shokkina, ei heti alussa kannata sopia lasten asioita. Jos sopimuksia tehdään heti, liittyy niihin omia syyllisyyden ja katkeruuden tunteita, sanoo Tampereen johtava sosiaalityöntekijä Arja Makkonen.
- Että päästään vaan äkkiä tästä pois, niin allekirjoitan nämä paperit ja myöhemmin kaduttaa.
Syyllisyydentunnoissa saattaa suostua mihin vain, esimerkiksi suuriin elatusmaksuihin tai huoltajuudesta luopumiseen. Tässä vaiheessa lastensuojelijat yleensä toppuuttelevat, jottei mitään peruuttamatonta pääse tapahtumaan.
Kun otetaan aikaa keskustelulle, voidaan välttää monta sudenkuoppaa. Makkonen kertoo kuinka edellisenä syksynä eräs isä kävi eroryhmän tapaamisissa ja niiden avulla vältettiin oikeusprosessi.
- Ilman tällaista sinnikkyyttä ja useaa tapaamista he olivat päätyneet käräjäoikeuteen. Hän sanoi saaneensa sieltä sellaisen kipinän, että kannattaa sovitella.
Vanhempien ero voi mietityttää vielä keski-iässä
Ero ei ole nopea ratkaisu huonoon suhteeseen, vaan siihen tarvitaan aikaa. Viikossa ei muuteta ja tehdä sopimuksia, muistuttaa Arja Makkonen.
- Ihmisen psyykekään ei kestä sitä.
Lapsellekaan ei eroa saa selitettyä kerralla. Kun ikää tulee lisää, voi asiaan palata ja selittää lisää. Ryhmissäkin lapset miettivät vielä syitä siihen miksi vanhemmat erosivat, vaikka aiheesta olisi jo puhuttu.
Lasten erilaisuuskin kannattaa muistaa. Jotkut haluavat ensin olla puhumatta ja vasta myöhemmin kysellä, sanoo Taru-Leena Vuorio.
- Silloin on tärkeää, että vanhempi kunnioittaa lapsen tahtia. Ero ei tule käsitellyksi hetkessä, vaan se on vuosikausien projekti. Mietitään mitä meidän perheessä tapahtuu.
Ryhmissä on kuultu viisikymppistenkin vielä miettivän miksi vanhemmat erosivat.
- Ne asiat voivat kulkea loppuelämän mukana.